Toisien täytyy käydä joen poikki kahlaamalla. Jos kenessä on luomi, synnyntähti, tietää hän, miten syvältä pitää Tuonelan-joessa kahlata. Sillä juuri luomeen saakka ulottuu joen vesi, ei ylemmä. Jos merkki on sääressä, niin vain sääriä myöten vajoaa veteen, jos vyötäisissä, ulottuu vesi vyötäisiin asti, jos poskessa, niin poskeen saakka, mutta jos merkki on sormessa, pitää kahlata umpipäässä, kädet pystyssä.
Lapsivaimolla taas on semmoinen tehtävä, että hänen pitää kantaa "poaponsa" selässään Tuonelan joen poikki, poapo kun on niin "kallis".
Tuonelan oloista ei paljoa tiedetä, se vain, mitä vainajat siellä kotona käydessään ovat omaisilleen ja tuttavilleen unissa taikka muuten haastelleet. Toisilla on siellä parempi, toisilla pahempi olo. Joitakuita siellä tuonenkoirat purevat. Siksi vainajaa hautaan laskettaessa pitääkin itkeä "eänellä", etteivät tuonenkoirat saisi purra vainajaa. — Vainajat ovat Tuonelassa niissä vaatteissa, joihin heidät täällä puetaan. Ei ole siellä vilu eikä nälkä muilla kuin niillä, jotka eivät ole täällä köyhiä ruokkineet ja vaatettaneet. Ei siellä kuolla eikä vanheta eikä siellä lopu elämä. Mutta häitä siellä pidetään toisinaan. Kun aikuisia tyttöjä ja poikia joutuu Tuonelaan, niin "niistä pietäh siellä häitä". Kun kesällä sataa vettä ja samalla kertaa paistaa päivä ja on hyvin lämmin ja tyyni ilma, sanotaan tuonelassa pidettävän häitä.
Tuonelasta voivat vainajat käydä muistinpäivinä entisessä kodissaan murkinoilla, ja kuten jo mainittiin, omaisen kuolinhetkellä häntä vastaanottamassa. Muistinpäivän lähestyessä nähdään vainajia monesti unissa ja siitä huomataan, että he jo ovat liikkumassa.
Ihmisten elämään täällä maan päällä, työhön ja toimintaan, voivat vainajat vaikuttaa joko asianomaisen eduksi tahi vahingoksi: terveyteen, kalastukseen, metsänkäyntiin, karjanhoitoon, maanviljelykseen. Kaikki kalmistosta taikka kuolleista saadut tartunnat, hinkautumat, sekä kalmantaudit ovat vainajista johtuneita. Varsinkin semmoiset vainajat, jotka ovat täältä vihamielin eronneet, ovat pelättäviä, sillä toisestakin elämästä, tuonelasta, ne voivat aivan hyvin toimittaa kostonsa. Tämä vaikutus ulottuu aina kolmeenkymmeneen vuoteen asti. Mutta sen ajan kuluttua ei vainajasta enää ole kostajaa, eikä häntä enää tarvitse varata. Ei ole hänellä enää voimia, kun hänen ruumiinsa on jo lahonnut ja kalmautunut. Myöskin ne kuolijat, jotka ovat kovasti kiintyneet tähän elämään ja varsin vastenmielisesti täältä lähteneet, ovat kotiin jäävien vastuksina ja pelkona. Mutta muutkin vainajat, leppoisinkin mielin täältä lähteneet, voivat tulla vihamielelle, ellei heitä kohdella hyvin ja suopeasti. Muistinpäivät muistomurkinoineen vietetäänkin juuri siinä tarkoituksessa ja muisteliaisia jaetaan, "jotta ne eivät mitä pahoa loatis, jotta mänestyis hyvin karja ta kaikki elos ta imehnisen tervehys kaikki myöten kävis" Jos ei muistinpäiviä pidetä, tulee heti vahingoita. Mutta muutenkin on vielä monesti ja monessa tilaisuudessa varottava, ettei vainajia vihastuteta. Kun esimerkiksi lehmä poikii, ei kuuteen viikkoon pidä sen maidolla viettää vainajan muistajaisia. Jos viettää, tulee lehmälle vahinkoa: eläin alkaa kuihtua, "kujua", maito ehtyä, saattaisipa koko lehmä kadota korpeen metsän hyviksi.
Viljan kasvamista voivat hyvät vainajat jouduttaa. Kun ohrapellon valmistuessa alkaa viljaan ilmestyä semmoisia tähkiä, joista vihneet kirpoavat pois, niin että jyvät vain jäävät — tällaiset tähkät ovat hyvin satoisia — arvataan siitä, että vainajat ovat huolehtineet ohran kasvusta ja vaativat muisteliaisia. Kiireesti leikataan osa ohrasta, se kuivataan pirtin kiukaalla taikka kylyssä ja puidaan, jolloin saadaan noin nelikollinen uutisia. Vilja jauhetaan käsikivillä ja siitä sitten paistetaan kakkua, "sankia" ja rieskaa sekä keitetään huttua, ja niitä viedään tshässöynään. Sinne kutsutuille sukulaisille ja tuttaville jaetaan sitten uutisviljasta valmistettuja antimia muisteliaisiksi ja kehoitetaan:
"Mainikkoa pokoiniekkoja, moansoajie, pellonhalteitä, perinnön hankkijie, iesmännehie esivanhempia!"
Tshässöynässä syödään ja maistellaan uutisruokia itsekin, kun on ensin toisille annettu. Kaikki ovat puhtaissa pukimissa. Siitä vainajat vastakin antavat pellonviljan hyvästi menestyä. — Muu ohra leikataan vasta sitten, kun se on täysin tuleentunut.
Kalalla oltaessa on muistettava kutsua vainajia avuksi, jotta pyytö paremmin onnistuisi. Niinpä voitiin rukoilla:
"Toattoseni Tuonelasta, moamoseni moaemästä, kaikki suuret sukukunnat, heliet heimokunnat, kallehet rotiitelit, antakoa hyveä kaloa, pokoiniekat, myö sitten muissinpäivinä muistelemma teitä ta annamma muisteliaisie."