Kun sitten pyydykset lasketaan, saa hyvästi kalaa. Se vainaja, jota eniten kaipaa, on ensiksi mainittava. Samalla tavalla myös metsänkävijä rukoilee eräretkillään vainajilta ja pyytää saattamaan
"— sille soarekselle, miss' on soalis saotavana, eräntoimi tuotavana."
Toisinaan voivat vainajat ilmestyä painajaisena vaivaamaan ihmistä yöllä, varsinkin silloin, kun on pelästynyt kuollutta, kuolleen vaatteita taikka muuta kuolleelle kuulunutta kappaletta. — Voi painajaisen saada siitäkin, että pelästyy pahan ihmisen kiroja. [Eläimien painajaisena esiintyy maanhaltia silloin kun se ei tahdo suvaita eläintä paikallaan.] Painajaisen saa parhaiten karkotetuksi, kun oikein "seäntyy", heittää vettä painajaisen ahdistaman henkilön korville ja ottaa kirveen, jolla paukauttaa ensin makuusijan paikalle lattiaan, sitten joka kynnykseen pihalle asti ja tiuskaisee:
"Tule toini kerta, kun on sepän takoma talossa!"
Makuusija on vielä lattialla siirrettävä toiseen kohtaan ja kirves pistettävä pieluksiin. Silloin ei painajainen enää uskalla tulla sisälle. [Kun mennään metsäpirttiin yöksi nukkumaan, pannaan kirves kynnysalle terä ulospäin. Silloin ei painajainen pääse sisään.] Kalmiston kätkössä elävät kalmalaiset lukemattomin laumoin. Ne ovat juuri kuolleitten henkiä, ja niitä sanotaan myös kalman väeksi. Rauhassa ne lepäävät ja haluavat levätä kalmistoina joissaan eivätkä ne kenellekään mitään pahaa tee, kun niille vain annetaan rauha, kun niitä ei vain liikutella. Mutta jos pahat ihmiset nostavat niitä liikkeelle, lähtee koko kalmiston väki liikkeelle. Ja siinä on
"ruhuo, rampoa, perisokieta, silmäpuolta, suurta, pientä, kerran keskikertaistakin."
Vainajain haamut lähtevät näin haudoistaan vaeltamaan ja tekemään pahaa. Haamut liikkuvat näkymättöminä, mutta joskus voidaan niiden varjo, kuvahaini, nähdä, ja siitä arvataan, että kalmalaiset ovat liikkeellä, kun ei ketään näy, vaikka kuvainen liikehtii.
Tietäjät kyllä näkevät kaikenlaista väkeä: kalman, veden ja metsänväkeä. [Samoin kuin kalmalaisille on metsän ja vedenkin väelle annettava rauha. Ei sitäkään saa suotta liikuttaa eikä syyttä nimeä mainita. Sinä päivänä, jona niin tekee, ei anneta "proskenieta" synneistä.] He ovat pesseet silmänsä semmoisella saippualla, jolla ovat kolme vainajaa puhdistaneet, ja siitä he ovat "ruvenneet näkemään". Kalmanväen he näkevät liikkuvan valkeissa vaatteissa "kukkeli" päässä, vedenväki taas kulkee harmaissa vaatteissa, mutta metsänväki käy hiilimustassa puvussa, mustine, korkeine, karvaisine "tshoholakkeineen" ja kiiltonappeineen. Metsänväki on enimmäkseen isoa miespuolista kansaa, mutta vedenväki taas on tyttäriä "rumantyylisie, pahannäköisie", kalmalaiset ovat sekä miehiä että naisia. Sanotaan:
"Metshän miehet, vejen tytöt, kalmassa kaikki asuu."
Vainajain henkiä ovat myöskin manalaiset, jotka liikkuvat yksinään eivätkä parvissa, kuten kalmanväki. Ne ovat pahoin eläneiden ihmisten sekä pahojen tietäjien, velhojen, noitien ja koltunain[noita (ven. koldunja)] henkiä, joilla ei ole maassa sijaa, kun ovat myyneet itsensä "toispuoleiselle". Kun manalaisilla ei ole sijaa maassa eikä taivaassa, joutuvat he alinomaiseen liikkeeseen maan ja taivaan välille. Tuonelassa muiden vainajain seurassa he eivät saa oleskella. He kulkevat aina toimittamassa pahaa, voivatpa syödä ihmisen ja elukan ja mitä vain heidän tielleen sattuu. Ne voivat esiintyä painajaisenakin, saattavatpa palata kotiinsakin, kun ei ole oikein osattu saattaa pois, ja syödä suuhunsa koko sukunsa, niin ettei jää muuta kuin luut lattialle. Entisaikoihin on kyllä semmoista tapahtunut. Manalaisen muuten tuntee tulennasta: kun se tulee taloon, astuu se pirttiin takaperin. Varsinkin öisin ovat ne liikkeellä. Päivän laskeuduttua lähtevät manalaiset maaemästään, ja kukon laulaessa, ennenkuin päivä nousee, on niiden palattava takaisin. Ne eivät koskaan jätä liikkumista, vasta sitten, kun tulee "yheksän talven pakkani", joka "kylmää manalaisetkin moaemiih", täytyy niiden pysyä paikoillaan.