Ylivoimaiseksi kävi sellainen seurakuntalainen monesti sielunpaimenellekin. Tuli nuori pari pyrkimään kristilliseen avioliittoon, eikä edes aapinen ollut päässä. Niinpä tapahtui Kolarissakin entisaikaan, että Juustovaaran perukalta mies ja nainen tulivat pappilaan kuulutuksille, mutta miesparka ei saanut kirjasta irti sanaakaan.
— Mikset sinä ole häntä opettanut? pappi torui morsianta.
— Mikä mie olen vanhaa miestä koulaamhan, kosk'ei kirkkoherrakaan ole saanut sitä oppimhan, morsian sanoi.
— Mutta minä en anna kuulutusta! kirkkoherra uhkasi.
— Me naimme sitten ilman? Kymmenen pelikuorman päästä jos me toisen kerran Juustovaarasta tulemme tänne, niin meitä on silloin jo kymmenen pyytämässä kuulutusta.
Eikä paljon oppineempi ollut Teurajärven Mikkokaan, kun hän Rauhalan Kaisan kanssa astui papin eteen anomaan naimalupaa.
— Mistä sinä olet? pappi kysyi.
— Teurajärvestä!
— Mistä Teurajärvestä?
— Teurajärven läänistä, josta paljon rökhäitä saahaan. Viisi meitä on veljestä. Juhani on vanhin, mutta mie olen paras, mulla on tamppikangashousukki. Ja mie olen Mikko!