Se tapahtui syksyllä, pari viikkoa ennen pyhäinmiesten päivää, jolloin jängät jo olivat jäässä, mutta ei vielä ollut luntakaan muuta kuin juuri siksi, että vuomilla ihmisen jälki vuottui. Pari Sieppijärven miestä, Aapon Olli ja Erkon Jussa, lähti muuanna syyspäivänä hakkaamaan kuusenkarhakoita tervatynnyrin vanteiksi — Kolarissa kun siihen aikaan vielä täyttä päätä poltettiin juurakkotervaa. Tulivat miehet Kuurusenvaaran laitaan, Lappean talon takalistoille, kolme neljännestä Sieppijärveltä väylälle käsin, ja siellä kuusikossa kupsehtiessaan he sattumalta keksivätkin karhunpesän. Korvenkiertäjä oli asettunut talviteloilleen kuusen alle muurahaismättääseen, ja kun miehet lähestyivät paikkaa, kuulivat he kuusenperän raskaasti huoahtelevan, arvaten heti siellä kontion nukkuvan.
Mutta karhakanetsijät pelästyivät löydöstään niin, että suoraa päätä kirves kainalossa lähtivät laukkomaan kylään ja läähättäen ilmoittamaan:
— Karhun… kontion pesän löysimme!
Se oli mieluinen uutinen Sieppijärven miehille. Siellähän nyt on se Lappean Lassin karhu, joka viisi vuotta on asustellut ja joskus tehnyt tuhotöitäänkin Lappean takalistoilla. Heti varustautui kolme miestä, Satan Sainio, Filpan Jussa ja Kankaan Iisko karhakanetsijäin opastamina käymään kuusenperässä nukkujan kimppuun. Ei maltettu edes odottaa seuraavaan aamuun, vaikka syksyinen päivä jo oli iltapuoleen kääntymässä. Ei muuta kuin mennään ja kuoraistaan kontiolta kesi pois.
Ja lähdettiin.
Asianmukaiset olivat miehillä aseetkin, niinkuin ainakin sen ajan karhuntappajilla. Erkon Jussan olalla oli oravapyssy, Kankaan Iiskon kainalossa isompireikäinen piilukkoräikkä; Filpan Jussa ja Aapon Olli kantoivat kourassaan länsää, karhukeihästä, ja Satan Sainiolla taas oli kirves ja kanki. Pelottavathan olivat jo aseetkin, mutta mies se on tappelussa ensi sijassa ja sitten vasta varustukset.
Pesä löydettiin ja pidettiin sotaneuvottelu: Satan Salmo pelottomin poika, menee ensin ja lukitsee kangella pesänsuun, sitten toiset rynnistävät, ampuvat ja sohivat metsän äijän kuoliaaksi suoraan pesäänsä.
Ja Salmo Satta lähti painelemaan kanki kourassa kohti kuusenperää.
Mutta muurahaismättään asukas oli myös tehnyt sotasuunnitelmansa. Oli äijä arvatenkin aamulla kuullut karhakkamiesten kapsehtimisen ja nyt taas illalla uudet askelten karskahtelut, pysähtymisen ynnä hiljaisen haastelun, ja siitä heti hoksannut, että nyt on kylän miehillä kamalat aikomukset. Niinpä se toimittikin heille yllätyksen. Ennenkuin kankimies ennätti pesällekään, ryöpsähti muurahaismätäs, ja sen karvainen ukko hyökkäsi karjuen suoraa päätä kanki-Salmon kimppuun. Pamahti kyllä Kankaan Iiskon piilukko, mutta kuula, sattumatta hengen paikalle, meni vain kupeesta lävitse. Karjahtaen pyörähti karhu ruudinsavua kohden, ja ampuja lähti pakoon. Mutta kun Satan Salmo mojautti kangella karhua hartioihin, kiepsahti se taas ympäri, kiljaisi ja paiskasi Sainion tantereeseen, heittäysi päälle ja pureskeli sääreen surkeat haavat. Siihen joutui jo Aapon Ollikin keihäineen sorkkimaan, ollen hätäpäissään vähällä keihästää miehen, mutta kun kontio huomasi Ollin, heitti se Sainion ja kaapaisi Ollia kohden. Ukko heitti länsänsä ja paukaisi pakoon, mutta kontio tavoitti hänet, iski kenttään ja kävi taas hammastamaan. Onnekseen oli Ollilla eväslaukku selässä, ja siihen peto purki vihansa, pureskellen ukon eväsleivät, luukontit ja voirasiat palasiksi. Mutta mieheen ei karhu koskenut, koska hän täyttä kurkkua parkui:
— Älä, jumalanvilja, päälle tule! Koira se on, joka puree!