Talvisin painui tätä keinoa tunturientakainen Lappi etelän markkinapaikoille, ja etelästä taas nousivat sitä ylös kauppiaat ja Ruijanrannan kalamiehet, samoin kuin monet muutkin lapinkävijät. Pitkä oli tämä erämaan matka — Kittilästä laskettiin Pokkaan seitsemän, kahdeksan penikulmaa, Pokasta Menesjärvelle kahdeksan ja siitä Inarin kirkolle viisi — ja varsinkin tunturien mailla pitkät sen talottomat taipaleet. Sinne olikin pitkin matkaa puolentoista, parin penikulman päähän toisistaan taikka asutuista seuduista, rakennettu majapirttejä, "välitupia", joissa matkaavainen saattoi levätä ja lämmitellä, yöpyäkin sekä pitää suojaa pahalla säällä. Sellainen tunturikoti oli Mirhaminselän laiteessa sekä Karvaselässä ja Menesjoen latvoilla. Seurujärvellä saatiin suojaa Jakolan talossa, Pokassa asusteli Suikki-Antti, Ivalolla Ivalo-Matti ja Menesjärvellä eleli vanha lapinäijä, Menes-Jussa, pienessä pöksässään.
Kesäisinkin kuljettiin tietä sen minkä näillä mailla oli kuljettavaa; "takkapostikiri" tallusteli Kittilästä Inariin kerran kuukaudessa. Tie olikin laitettu kuin Lapin paras keino: kankaalle raivattu "nilja", tuntureille rakennettu rastit ja jängille sekä vuomille ladottu pari-, kolmirunkoiset porrastukset. Viisi, kuusikymmentä vuotta takaperin olivat Kiistalan Sammu, Jolan Jossa ja Rastin Pekka-raukka olleet Pokan seutuja porrastamassa.
Vieläkin vaelletaan tätä tietä Kittilästä tunturien taakse ja sieltä takaisin. Mutta alkumatka Kittilästä Pokkaan on suunnattu suoremmiten Könkäästä Rautuskylän ja Hanhimaan kautta Kapsajoelle Karhulaan ja siitä halki salon Pokkaan. Tätä polkua painelee vielä postimieskin kerran viikossa Pokkaan asti.
Vanhoja lapinteitä on sekin viisipenikulmainen palas, joka nousee Ylimuoniosta pitkin Siosjoen suuntaa Ounastunturin, Paljakan ja Sammalvaaran välistä laaksoa Ounasjärvelle Hettaan. Näitä maita jo entisinä aikoina Muonion ja Hetan noidat hyökkäilivät toistensa kimppuun ja sitten Muonion-Tornionlaakso ajoi Alattioon. Vanhan tiesuunnan porrastettuja jänkiä ja komeita pikku järvien välisiä hiekkaharjuja astelee vieläkin Hetan takkaposti, ja talvisin jutaa tätä samaa taivalta Muonio ja Kolari matkatessaan Alattion markkinoille.
Jo vanhoista ajoista kuljettuja taipaleita on myöskin Muonion- ja Könkämäjoen suunta Kilpisjärvelle ja siitä yli tunturiselän Norjan rannalle Skibotteniin eli "Juukeaan". Tämä tie veti entisaikaan raitoja sekä etelästä että lännestä Rounalan ja Enontekiön muinaisille markkinakummuille, ja sitten taas ohjasi etelän markkinamiehet Juukean kauppakentille.
Vuolaat virrat ja suuret järvet sekä pitkät erämaan palkaat ovat vieläkin enimmäkseen Lapinkorven kesäisiä kulkukeinoja, soutaminen ja sauvominen sekä jalkaisin jutaminen on tunturimaan miehen matkantekoa. Vanhaan tapaansa hän vieläkin vaeltaa ikivanhoja kulkuteitään, pysähtyen levähtämään ja keventämään eväskonttiaan vanhoissa totutuissa paikoissaan, polun varren välituvassa, kirkkaalla metsäkaltiolla, "Penikulmapetäjällä", taikka "Päiväkirjahongalla", taikka vanhalla tutulla nuotiopaikallaan, "mettäkevarissa" väylän rannalla.
Samoilla sijoilla ovat entisetkin äijät väsyneinä levähtäneet, ja niiden viereen vieläkin vanhankansan hyvät haltiat ohjaavat erämaan matkamiehen.
Kun vanha katoaa
Vanhat hyvät tavat säilyivät kauan Lapinkorvessakin. Siellä poika paineli samoja polkuja kuin isäkin, ja nouseva polvi sivakoi kalmistoihin vaipuneen kansan aukomaa latua. Peräpohjan äkäiset virrat vaikeuttivat uusien suuntien tuloa erämaihin, korpien kaltaiset tiet ja metsäpalkaat eivät suvainneet alamaiden leveää, joutuisaa menoa. Lapinkorven virtoja kuljettiin vain selkä köykyssä sauvoen ja kiveliöiden keinoja taivallettiin verkalleen kontti selässä.
Mutta Peräpohjan kansan ahkera liikkuminen Lapinkorpensa pohjoisilta ääriltä, Ruijanrannoilta asti aina alas etelään Pohjanlahden laitamille, jopa Hämeen, Savon ja Karjalan maille saakka, toi mukanaan uusia kummia sekä suuren maailman tietoja ja taitoja tiettömiin erämaihinkin.