Vanhat ketterät muorit ja kotiemännät sekä lapset ensiksi joutuivat leikkuupellolle, kun muu väki oli heinätöissä, mutta sitten kiireen tullessa siirtyivät sirppiin sekä miehet että naiset. Toiset kyökyttivät edellä leikaten viljaa lyhteiden osiin, vanhat ukot käpsehtivät perässä niitä sitoen. Voitiin myös iltapäivällä toimittaa yhteinen sitomistyö. Lyhteiden siteinä käytti ylitorniolainen ruisolkia, jotka olivat olleet joulupirtin lattialla. Sitomat asetettiin aluksi, 4-9 lyhdettä, kuhilaisiin — "kolmosille", "nelosille", "kuutosille" tai "kaheksisille" — sekä sitten, kun olivat niissä kuivuneet, koottiin pyöreille kykäille sekä pitkäkäisiin aumoihin. Sitten myöhemmin on opittu laittelemaan lyhteet pystyille vartaille taikka haasioihin, korkeisiin, moniorsisiin "rakennuksiin", joita varsinkin Tornion Muonion laaksossa näkee kaikkialla riihien luona aina Hettaan asti. Lyhteitä aumaan taikka haasioon pannessaan turtoialainen siunasi:
"Jeesus siunakhon! Hiukka hiiren hamphasen ja somero suolenmukhan!"
Leikkuutyönkin aloitti vanhakansa siunaten. Vanha kolarilaismuori sanoi ensi kouralliseen tarttuessaan:
"Jeesus siunakhon! Vihhaa olkia, äläkä minun käsiäni!"
Kieringissä vanha isäntä itse aloitti leikkuun sanoen:
"Jeesus siunaa työtäni!"
Ja "se oli niinkuin juhlatilaisuus; kaikki oottivat niin kauvan, sitten vasta kumarruit, kun isäntä oli ensin ottanut". Kaukosessa Sakrilan vanha muori aloitti leikkuun, eikä kukaan saanut tarttua työhönsä, ennenkuin muori oli saanut kokoon muutaman lyhteen. Ensimmäisenä leikkuupäivänä lämmitettiin illaksi sauna, palattiin pellolta vähän varemmin kuin muina päivinä ja käytiin kylpemässä ja sitten illalla pistäydyttiin naapurien töitä katselemassa.
Siunaten alettu työ menestyi hyvin eikä sirppikään koskenut käteen. Jos kalvonen leikatessa tuli kipeäksi, hiveltyi, sidottiin siihen poronjalasta otettu luunuppinen suoni taikka villalankainen hivellysrihma. Kipeytynyttä selkää ja sivuja taas painelivat taitavat hierojamuorit. Mutta molkojärveläisen ja kierinkiläisen sivut eivät tulleet ensinkään kipeiksi, koska he kolme ensiksi katkaisemaansa kortta pistivät vyöhönsä, hameen taikka housujen kauluksen alle. Joskus leikkaajat yrittivät kiertää toistaan "saareen", "nälkäsaareen". Kaukoselainen huusi silloin:
"Marru on saaressa, tule auttamhan!"
Leikkuun loppuessa koetettiin myös pitää vara, ettei olisi jouduttu viimeisiä korsia katkaisemaan. Viimeisen korren leikkaaja sai päivitellä: "Kun minun piti kaikki leikata… Onko ihme, jos minun selkäni on kipeä?" Toiset taas ennustivat, että viimeisen viljan ottaja jää vielä toisenakin vuonna leikkaamaan. "Sie leikkaat vielä ensi vuonnakin!" sanottiin hänelle, Vieläpä leikkuun lopettaja sai seuraavana kesänä leikkuun aloittaa.