Ja karhu lähti nolona laukkaamaan metsään.
Matinlompolossa asuva Alatalon Mikkeli-äijäkin tahtoi varjella karjaansa karhulta ja teki Kassan ukon kanssa "akortin", että kun viiden vuoden aikana hänen lehmänsä tulevat aina ajallaan kotiin eikä kontio niihin koske, antaa hän Salkolle tiineen "nuorukaisen". Eikä kontio koskenut Mikkelin karjaan, vaan joka ilta saapuivat lehmät määrätunnilla kotiin. Karjan edellä asteli aina näkymätön olento emännän haamussa, avaten veräjän ja laskien lehmät tarhaan.
Mutta määräajan kuluttua tuli Mikkeli-äijään omarakkaus, eikä hän täyttänytkään lupaustansa. Silloin heti karhu kävi hänen karjassaan, tappaen aivan aidan takana tuntuvan nuorukaisen ja syöden siltä tuumet.
Jälkeenpäin Salkko sitten vain tiedusteli Matinlompolon mieheltä, oliko siellä kylillä nähty outoa vierasta, jonka hän täältä kolmen penikulman päästä oli pannut sinne tulemaan Miekojärven, Kaaraneksen ja Suukosken kautta.
Tulenkin isäntä oli Kassan Salkko. Kerran polttavana kesäpäivänä syttyi Vuonorovassa metsäpalo. Liekit jo lehottivat männynlatvoihin saakka ja suurella hälinällä kiirehti koko kylä kuokkineen ja lapioineen sitä sammuttamaan.
— Mihin teillä nyt sellainen hoppu on? Salkko vain pihaltaan huuteli kylänväelle.
— Näethän sie! Vuonorova palaa! Sie palat tänne ittekki! toiset hädissään päivittelivät.
Lähti Salkkokin muiden perässä painelemaan palopaikalle, sanoen siellä miehille:
— Ei tartte siinä reuhtoa! Mie sammutan sen!
— Sie rietasko sen sammutat? kirosi sammutustyötä johtava metsänhoitaja.