Pian oli kuluva kouluajan ihana, huoleton aika; pian on poikasten lähdettävä lentämään pesästä, ulos maailmaan, mutta tuo maailma, jolla ei tähän asti ääriä ollut, alkoi kuvastella yhä ahtaammissa piireissä, kunnes yksi ainoa sola enää oli näkyvissä, ja sen perässä kuulsi himmeissä, ilottomissa kirjaimissa: oppiin!
Kangastiko pastori Skutnabbin kysymyksessä joku taikavoima, joka jälleen laajentaisi solan?…
Tuskin, sillä mistäpä hän…
— Minut pannaan oppiin, — vastasi Fredrik, eikä kuulunut hänen äänessään tuota tavallista reippautta.
— Oppiin tietysti, — vahvisti Antero.
— Entäs sinä, Juho?
— Niin, ei suinkaan mihin.
— Olen usein ajatellut teitä, rakkaat ystävät. Käsityöläisen toimi on kyllä kunniakasta ja ansaitsee suuremmankin arvon kuin sen osalle tavallisesti tuleekaan. Mutta raskasta se on; sitä ei käy kieltäminen. Ja kun Jumala on teille antanut hyvät luonnonlahjat, niin olen ajatellut, eikö teidän olisi tilaisuutta jatkaa lukujanne. Täällä Pietarissa se kohdannee suuriakin vaikeuksia, mutta kuinkahan olisi, jos teidät voisi saada — Suomeen?
Suomeenko?!
Sinnekö, vanhempain kotimaahan, josta niin paljo ihanata oli heille usein haasteltu, ja jonka pelkkä nimikin jo kajahti niin tutulle, niin armaalle? Sinnekö, järvien rannoille, metsäin syliin, vuorille, laaksoloihin, niityille, pelloille? Sinnekö, missä isä ja äiti lassa olivat paimenessa käyneet, missä poikaset illoin pääsevät ratsastamaan, hevosia hakoihin vieden? Sinnekö, missä jouluaattona oljet lattialla kahisevat, ja jouluvirsiä veisataan, ja aamuyöstä lähdetään köröttämään kirkkoon, tiukuja ja kulkusia vempeleessä? Sinnekö, mistä tulevat nuoret papit ja muut Suomen herrat, joilla ei ole suuressa Pietarissakaan vertoja, — sinne, missä kaikki on niin täydellistä, ehjää, turvallista, missä ei ole mielivaltaa, ei köyhän sortoa, ei lahjomista, niinkuin täällä, — sinne, missä talonpojat ovat täydellisyyden esikuvia, vakavia, karaistuja, käteviä, jotka osaavat itse tehdä kaikki, puulusikasta ruveten kirkkorekiin ja rattaisiin asti, ja joista joku sarkatakki, huopahattu rahtimies joskus oli käväissyt heillä, tuoden terveisiä vanhempain kotipuolelta?