— "Onko se niin paljo jo? Souda, veikkonen, souda!" lisäsi hän kääntyen sotamieheen.
— "Ne ponimaju."
— "Marsh! Ymmärrätkös nyt?"
— "Aha!"
Kaupungin rantaan tultuansa, he maksoivat runsaalla mitalla soutomiehelle ja olivat jo mennä pois, kun sotamies huudahti:
— "A paljtoo, hospodaa!"
— "Kas saakeli," sanoi Nikkinen, "kun olivat jäädä veneesen meidän palttoomme. Rehellinen mies, tuo soutaja. Vot!" lisäsi hän ja antoi miehelle juomarahaa.
Näin nyt olivat ystävykset viettäneet hauskasti päivän ja yön yhdessä. Tämän ajan kuluessa olivat he muistelleet yhtä ja toista niin runsaissa määrin, että päätä huimasi aika lailla. Kankeana oli kummallakin kieli ja siitä syystä ei mielikään enää ollut täysissä höyryissään.
— "Hyvästi nyt, rakas ystäväni," sanoi Rikkinen, "minä käännyn tästä kotia."
— "Jumalan haltuun, makaa makeasti ja muista päätöstämme."