— "Mitä päätöstä?"
— "Säästäväisyyden päätöstä."
— "Niin, no se on tietty."
Emelie rouva heräsi miehensä tullessa kotia ja, arvattavasti, huokasi: ah! kun mies näin kauan oli ollut poissa. Nikkinen ei kumminkaan ruvennutkaan puolusteleimaan, vaan pani kaikessa äänettömyydessä maata.
Amelie rouva heräsi myöskin.
— "Armaani, onko tämä laitaa, että nuori vaimo jätetään yksiksensä?
Kaarle, Kaarle, missä on sinun entinen hehkuva rakkautesi?"
— "Lapsukaiseni," lausueli Rikkinen, joka oli oikein runollisella tuulella ja puhui suurella pathosella, "sinä sanot rakkaus. Haa, mikä on rakkaus? Rakkaus, rakkaus se on semmoinen … joka rakastamansa olennon tähden ei mitään säästä… Ei, ei, minun ei niin pitänyt sanoani. Minä tarkoitin: joka rakastamansa tähden säästää, hyvin paljon säästää. Haa! Rakkaus, se on, se on, niin sanoakseni … tunto … sanalla sanoen se on rakkaus!"
Ja Rikkinen nukkui kesken luentonsa rakkaudesta.
* * * * *
Aamulla vallitsi puolisojen välillä entinen rauha ja sovinto. Jalo säästäväisyyden päätös oli miehisillä puolilla tarkassa muistissa. Naispuolisilla oli myöskin tarkassa muistissa jotain: he näet olivat päättäneet lähteä tänä iltana Runnipuistoon iltahuveille. Niin olivat ehdottaneet ylioppilas ja tuo virkamies erityisiä asioita varten ja rouvat olivat ilomielellä siihen suostuneet.