— "Enpäs sanonut."
— "Ette vainenkaan. Mutta kuulinpa minä, kuinka hän sanoi Lauraa sinuksi, mutta Ainaa hän teititteli. Sen kuulin itse, — eikä liene minun korvani vielä niin vallan vanhat. Häämme oli tosin ennen teidän häitänne, mutta … hm! … se ei todista mitään…"
Tuotiin samassa toinen kuppi kahvia.
— "Olkaa hyvä, armahin serkkuni!" pyysi pormestarin rouva.
— "Ei, paljo kiitoksia. Kahvinne on erittäin hyvää, mutta tiedättehän, että minun hermoni … ja sitä paitsi minun täytyy rientää kotia."
— "Joko nyt?" huokasi toinen armas serkku hyvin huolestuneena.
"Tuhansia terveisiä kotianne, armas!"
— "Paljo kiitoksia! Muistakaa meitä!"
Seurauksena oli, että pormestarin rouva ja viskaalin rouva eivät kahteen kuukauteen käyneet toistensa luona, ja kaikkeen tuohon oli syynä — Niilo herran rakkaus.
Kuinka suurta huolta sentään pikku kaupungin asukkaat pitävät lähimmäistensä onnesta! Ja sanotaan vielä, että kristillinen mieli on laimistunut näinä aikoina!
Mutta kuinka nyt oikeastaan oli laita? Oliko Niilo Nieminen rakastunut?