Ja mitä useammin hän heidän parissansa oleskeli, sitä enemmin hänen täytyi luopua entisistä ajatuksistansa. Laura oli hänelle elävä todistus naisen älystä, järjen jäntevyydestä, joka ei myönnä sitä, että naisen tulee olla miehen orja, miehen mielivallan alainen.
— "Sallikaa kysyäni, neiti, missä tapauksessa teidän mielestänne sivistynyt mies on saanut semmoisen puolison, että hän voi olla onnellinen?" kysäsi Niilo herra kerran.
— "Tuossa nyt taasen miehen itsekkäisyys ilmoitaakse. Kysytte vaan, milloin mies on onnellinen, vaimosta ette mitään puhu."
— "Myönnän sen, ja siis kysyn, minkälaisena avioliitto teidän mielestänne on onnellinen."
— "Silloin kuin naisen sivistyskanta joissakin määrin vastaa miehen sivistyskantaa. Katsokaas, nuo ensimmäiset riemastuksen hetket avioliitossa haihtuvat pian; tuo hurmaavainen autuuden tunne siitä, että on omaksensa saanut sen, jota on rakastanut, se tyyntyy vähitellen hiljaiseen onnellisuuteen. Mutta tähän juuri vaaditaan, että vaimo saattaa ymmärtää ja käsittää miestänsä ja päinvastoin. Kuinka paljon on maailmassa kohtauksia, jolloin mies, väsyneenä töihin ja ponnistuksiin, haluaa rauhaa, lievitystä vaimonsa luona! Millaistapa olisi tila, jos vaimo silloin ei voisi asettua hänen kannallensa, tuntea samaa, kuin hänkin tuntee; millaista olisi tila, jos mies tuon rauhan ja lievityksen sijasta kohtaisi joko typerää haukottelemista tahi mieletöntä turhamaisuutta?"
Niilo herra oli tuommoista usein ennenkin lukenut ja kuullut, mutta nyt hän vasta käsitti sen, kuullessaan sitä viehättävän naisen huulilta. Hän vaipui ajatuksiinsa, kuvaillen mielessänsä avioelämätä semmoisena, kuin Laura vast'ikään oli esittänyt. Ihanalta se hänestä näyttikin, ja silloin hänen teki mieli luoda Lauraan katse täynnä tuota tunnetta, mutta hän ei uskaltanut: tunsiko Laura häntä vielä, eikö hän voisi pitää sitä vain hetken tuomana?
Tällaiset keskustelut keskeytti hyvin usein Aina, joka, juostuaan puutarhassa tai taitavana emäntänä muka kyökissä, pilkisti äkkiä ovesta sisään.
— "Onkos filosofeilla hyvinkin tärkeä asia esillä?"
Ja vastausta odottamatta sipsutti hän sisään keveänä kuin keijukainen ja kukoistavana kuin ruusu.
— "Mitä maailmaa mullistavia ajatuksia teillä on, herra tohtori ja neiti tohtori, sillä kyllä Laurasta tohtori tulisi aivan varmaan, kun hän vaan menisi Helsinkiin lukemaan, jos ei hän nimittäin sitä ennen tulisi … hm! — arvatkaas miksi?"