— "Sepä se," naurahti Niilo.
— "Älä naura, rakas ystäväni, älä naura. Sinä luultavasti et oikein tunne häntä. Sinä et ole koskaan katsonut noihin silmiin."
— "Monta kertaa."
— "Ja mitä sanot?"
— "Kauniit silmät."
— "Voi sinua, kylmäveristä, rautahermoista! Kauniit! Voiko semmoisia silmiä sanoa kauniiksi vaan, sinä hidas flegma!"
— "Eiköhän?"
— "Älä sano enää niin, älä, rakas ystäväni, sano enää niin, muutoin ystävyytemme hajoaa. Ne ovat taivaalliset! Taivaalliset ne ovat, kuuletko!" ja Yrjö puristi ystävänsä käsivartta.
— "Oikein, ystäväni, oikein. Olet siis vakuutettu, että hän voi tehdä ihmisen onnelliseksi."
— "Haa! Hän vie ihmisen taivaasen, taivaan iloa imehtimään, niin ystäväni," ja Yrjö syleili innostuksissansa ystävätään.