Isä läksi sieltä pian kauppatoimillensa. Lauran mentyä emännän puuhille sisään, virkkoi tohtori Ainalle:
— "Tuo baali Helsingissä on siis teille hauskojen muistojen ilta?"
Aina katsahti häneen terävästi.
— "Kuinka te niin omituisesti sitä kysytte?"
— "Siellähän soi tuo viehättävä 'An der schönen, blauen Donau?' … Sen vuoksi minä vaan … mutta à propos tansseista! Eilen te pyörryitte juuri, kun soitettiin valssia 'Tuhat ja yksi yötä'. Ja tiedänpä erään olennon, jolle eiliset iltahuvit ovat tuskallisten, rauhattomain muistojen hetki."
— "Kuka se on?"
— "Saanko sanoa?"
— "Sanokaa vaan, tai — ette saa sanoa."
— "Uskokaa, neitini, että eräs, joka niin suurella huvituksella muistelee 'An der schönen blauen Donau,' on vaikuttanut eräässä toisessa ja vast'edeskin on vaikuttava 'tuhannen' rauhatonta yötä, epätietoisuuden tuskallista yötä."
Aina vaipui ajatuksiinsa; rinta aaltoeli. Hän ei kuullut, kuinka puiston portti narahti; hän ei nähnyt niinkuin Yrjö, että Niilo astui puistoon. Yrjö viittasi häntä lähenemään hiljaa.