— "Jumal'antakoon!" vastasi Lauri ja koetti piiloittaa piirustansa.
— "Näittekö kaunista unta ensimmäisenä yönä uudessa talossa?" kysyi
Anni.
— "Erittäin kaunista!"
— "Kestä te unta näitte?"
— "Teistä," sanoi maisteri viattomasti.
— "Minustako? Hahaha! Hyvästi!"
Ja Rafaelin enkeli katosi akkunasta.
— "Nyt hän varmaankin suuttui," arveli Lauri ja oli hyvin pahoillansa.
En tiedä, oliko Anni suuttunut, mutta sen varmaan tiedän, etteivät Annin siivekkäät ystävät tykänneet yhtään hyvää ateriansa keskeyttämisestä. Varpuset eivät uskaltaneet tosin muuta kuin tehdä pari pientä epäkohteliasta hyppäystä, kyyhkyset päätänsä kurottaen lausuivat vain parilla kolmella sanalla paheksumisensa, mutta kukko se piti aika melua, kaakatti ja leyhytteli siipiään ja viimein loukatulla ambitionilla kutsui perheensä pois epäkohteliaan vieraan näkyvistä.
— "Kyllä hän varmaan suuttui," lausui Lauri jälleen. "Ei olisi pitänyt noin suoraa päätä sanoa hänelle, mitä unta minä näin. Paha onkin sanoa sellaista nuorelle tytölle, jota tuskin vielä tunteekaan."