— "Ei, no, mitäs sinä nyt, armas ystävä, rupeat itseäsi vaivaamaan?"
— "Hoh-hoo! Vai vaivaamaan! Onpas tämä sitten vaivaa! Kas niin, lepääpäs sinä nyt koreasti".
Ja niin he häärivät ja hyörivät, kaksi hyväntahtoista ihmistä, eikä aikaakaan, niin oli tarjotin löydetty, sen päälle levitettiin puhdas servetti, ja siihen laitettiin yksinkertainen illallinen pormestarille, joka on niin hyvä, voi sentään, kuinka hän on hyvä! Jo oli Gustava viedä tarjottimen sisään, mutta mamseli Nikander pysäytti hänet.
— "Malta puoli minuttia, hyvä Gustava!" huusi hän ja juoksi ulos.
Puutarhasta, joka oli jotenkin säilynyt sammuttajain jaloilta, löysi hän persiljaa.
— "Eihän nyt tuolla lailla sovi lähettää tarjotinta sisään," sanoi hän tullessaan takaisin ja koristi kuin koristikin voirasian ja kalalautasen viheriällä.
Saatiin vihdoin vuodekin valmiiksi pormestarille, ja niin oli suurin huoli pidetty.
— "Ja nyt", sanoi mamseli Nikander, "vaikka sinä ajaisit minua kotiin, niin minä en mene. Minä olen täällä ja autan sinua, minkä huonoilla voimillani voin. Voi sentään tätäkin päivää!"
Nyt tuli väitös kumpiko käy Gustavan kamarin sänkyyn, kumpiko sohvalle. Pitkäin debattien jälkeen täytyi mamsell Nikanderin väen väkisenkin käydä sänkyyn. Hän koetti sitten vielä kauan aikaa todistaa, että Gustavan pitää ottaa päälleen hänen saalinsakin, sillä hän on varmaan vilustunut ja on herkkähermoinen, mutta ei auttanut enää mikään.
He kävivät vihdoin maata.