— "Hiihtää peijakas", liitti Pekka häpeissään.
Yhä hiljemmin ja hiljemmin seurasi muu joukko uljasta suksimiestä. Uupumus rupesi jo todenteolla lannistamaan miesten sekä voimaa että rohkeutta. Verkalleen vaan laahasivat väsyneet jalat suksia perässään ja — missä oli lapsi, missä rauha väsyneelle sielulle ja mielelle? Tuolta kaakon puolelta taivasta rupesivat jo tähdet himmenemään. Kylmä oli yltynyt korkeimmilleen. Tämä tiesi aamun lähenemistä. Vaan … mikä näkyy tuolla mäen alla jälleen mustaa. Susiko se on vai muu olento?
Vielä kerran jänteytyvät miesten hermot. Vielä kerran ponnistetaan… Pian ollaan oudon esineen luona. Se on Mikko, joka ponnistuksensa ylenpalttisuudesta on vaipunut maahan, tuskin hengittäen enää. Hänen viereensä laskeutuvat muutkin miehet, väsyneinä, nääntyneinä, läähättäen kuin hirvet, jotka ankaran metsästäjän ajamina vihdoin ovat päässeet salaiseen saloon, jossa nääntyneinä pysähtyvät henkeänsä vetämään. Vaan kas, jopa avaa Mikko silmänsä. Hän huomaa joukon ympärillään. Suuttumuksen tuli leimahtaa vielä kerran hänen silmissään, hän kohotakse kyynäspäänsä nojaan ja sanomattomalla ylenkatseella virkkaa:
— "Pelkureita te olette!"
Sen sanottuaan vaipui hän tunnottomana maahan. Ja tuossa nyt istuu lumihangen pehmoisella vuoteella hiihtäjäin parvi. Kaakon taivas rusoittaa jo, ja pian on lyhyt-ikäinen talven aurinko noussut taivaalle. Virstan päässä tuolla kuumoittaa jo Somperin suuri kylä, josta enää on puoli peninkulmaa kirkolle: — asuttuja seutuja kaikki tyyni. Susi niinmuodoin ei ole lähtenyt näille tienoin. Poloiset hiihtäjät! Turhaa on ollut vaivanne ja puuhanne. Keritynvaaran korpeen peto vainenkin oli piiloittunut. Herra Jumala! Oletko sittenkin sallinut lapsen joutua petojen saaliiksi? Ovatko koko yön ponnistukset ja puuhat olleet aivan turhia!
Mutta mikä joukko se on, joka lähenee tuolta idän puolelta hiihtäjäin äsköistä tietä? Tänne täyttää tuo parvi.
Keitä he ovat? Niin, siinä on Kivimäen naisväki…
Tuonevatko he jotakin lohdutusta, virvoitusta väsyneille miehille. Onko lapsi pelastunut ihmeen kautta pedon kidasta, ja sitäkö tietoa he nyt tuovat?… Vaan ei! Heidän tulonsa on tuskan tulemista lisään uupuneisin mieliin.
— "Missä Antti?"
Niin kysyy tulijain epätoivoinen parvi.