— "Mitä se sitten on?"
— "Tämmöinen lehti vaan, jota ruotsalainen sanoo aviisiksi ja saksalainen tiitinkiksi".
— "No mitäs siinä on sitten hyvää?"
— "En minä tiedä, liekö siinä hyvää vai pahaa. Jahka luen".
Ja Antti, päivällistä syötyään, rupesi lukemaan. Hän oli huononpuolinen lukija, ja sentähden kävi lukukin hitaanlaisesti.
— "Niin, niin" virkkoi hän aina väliin itsekseen ja muijalleen, joka istui uunin vieressä. — "Niin, niin, kyllä se niin on… Miks'ei?… Katsos vaan, miten osaavatkin panna sanat noin perättäin…"
Pian kuului porstuvasta askeleita. Antin eukko säpsähti. Ovi aukeni, ja sisään pilkisti muuan pitkän pitkä mies, jota sanottiin Roikka-Taavetiksi!
— "Tule pois Antti!" sanoi Roikka-Taavetti.
— "Mihinkä taas?" kysäsi vaimo, pahaa aavistaen.
— "Kaikkiapa sitä akkaväelle sanottaisikin," vastasi Roikka-Taavetti ja nauraa holautti sangen rumasti. — "Käy pois, Antti, joutuun!" — lisäsi hän ja iski niin kavalasti silmää Antille.