Pellonpää. Minä tässä meinoon, jotta jos niinkuin auttajoo tarvihtisia, niin minä oisin tässä valamis kamarineihtyeksi. Sapperment!
Aironen. Ei, ei, ette saa tulla, ei se sovi.
Pellonpää (itsekseen). Ujo on neät tuokii poikalapseksi. (Ääneen.) No miten voan tykkeettä. Minä voan sen takia ihteäni tarjoilen, jotta olen sellaiseen työhön tottuna. Se meijän muija näet kun on niin juluman lihava, jotta tuskin omin voimisa keäntymään peäsöö, niin minä aina, oamuin, illoin soan olla apuna. Ja on siinä nauhoo ja nyöriä sennii seihtemee sorttia. Peästä teä ja sijo se, ja jos umpsolomuun sattuu mänemään, niin — sapperment!
Aironen (tulee esiin tyttönä, niiaa). Hyvää päivää, herra Pellonpää!
Pellonpää. No seihtemän seppee! Outtako työ ihan ihe?
Aironen. Enkös kelpaa?
Pellonpää. No kyllä kelepootta, kyllä kelepootta! Ja niin helekutin nätti tyttö kuin outtennii! Oleks nähny nätei flikoi? sanoi Porilainen.
Aironen. Ja nyt minä ensiksikin panen piippuun ja sitte saatte kuulla ja katsella minua oikein tarkasti. (Panee piippuun ja sytyttää. Perällä soitetaan.) Hyvät ihmiset! Siellä soitetaan! Kukahan kumma siellä lienee? Kun ei vaan olisi räätäliltä lasku! Saas nähdä, tunteeko opinpoika minua tässä puvussa! (Juoksee piippu kädessä avaamaan, ja palajaa säikähtyneenä.) Taivas! Nyt on kaikki hukassa! Setä!
Pellonpää. Jaa mitä?
Aironen. Setä tuli!