Aironen. Kuka ei häntä tuntisi? Hän on näytellyt suomalaisessa teaterissa, ja koko kaupunki puhuu hänestä. Sitä paitsi käy hän välistä majorin luona, ja on sattunut niin, että majori on ollut poissa, ja me olemme silloin puhuneet yhtä ja toista. Välistä on hän kertonut minulle sedästään ja…
Arvelin (kiihkeästi). Noo?
Aironen. "Noo?" Mitä se niin painava "noo" merkitsee?
Arvelin (itsekseen). Tuo tyttö on viehättävä. (Tyyneesti, ääneen.) Ei mitään, muutoin vaan. Kun ei minulla ole mitään erittäin sanomista, niin minä sanon: noo! Mutta olispa hupaista tietää, mitä tuollaisilla pojan viikareilla olisi sanomista sedistänsä.
Aironen. Ah, herra! Hän kiittää ja ylistää setäänsä parhaaksi ihmiseksi maan päällä. Yksi ainoa seikka se vaan huolestuttaa poika parkaa.
Arvelin. Nimittäin?
Aironen. Väinö Airosen tekisi mieli päästä näyttelijäksi, mutta setä kieltää.
Arvelin. Sama seikka se juuri minuakin painaa.
Aironen. Voi kuinka usein hän sanoo itkeneensä setänsä kovuutta! Ja kumminkin rakastaa hän setäänsä niin paljon.
Arvelin (itsekseen, liikutettuna). Se kelpo poika!