Aironen (itsekseen). Olkoon menneeksi! Rohkea rokan syö. (Ääneen.) Professori Raunionko? Vallan hyvin. Hän asuu tässä samassa talossa, portista vasempaan, kolmannessa kerroksessa, ovi oikeaan. Ettehän unohda, herra Arvelin? Hän on tavattavissa neljännestunnin kuluttua?
Arvelin. Ken voisi unohtaa mitä te sanotte! Ja nyt — toivoakseni näkemään asti! Pyydän sanomaan terveiseni majori Sil… Sel… Selinille…
Aironen. Kiitos! Minä olen kertova hänelle, että täällä kävi muuan ystävällinen herra…
Arvelin. Hm. Te olette liian hyvä.
Aironen. … muuan ystävällinen herra, joka lasketteli leikkiä ja nipisti minua poskesta.
Arvelin. No, no, no, no, kaunis lapseni. Ei semmoista tarvitse kertoa. (Itsekseen.) Ihmeellisen sievä! (Ääneen.) Enhän minä voinut olla nipistämättä, olette niin vallattoman näköinen.
Aironen. Niinhän se herra Aironenkin sanoo joka kerta kuin nipistelee poskeani.
Arvelin. Mitä?! Uskaltaisiko se pojan viikari tehdä sellaista? (Kiukussa.) Vai sellaista!
Aironen. Mutta onko se sitten niin vaarallista? Miksikä te niin suututte tuohon kelpo nuorukaiseen?
Arvelin. Kelpo nuorukaiseen? Hänen pitää ollakin kelpo, sillä hänellä on ollut silmäinsä edessä hyvä esimerkki sedässään. Jaa-a.