Aironen. Sitä minäkin. Herra Aironen osaa hienostellakin aivan kuin te.
Arvelin (itsekseen). Tuo tyttö on peijakas. Täytyy lähteä pois, muutoin hän pistää minut pussiin, ihan varmaan. (Ääneen.) Ja nyt, hyvästi, kaunis lapseni!
Aironen (Etsii jotain lattialta.)
Arvelin. Mitä te etsitte?
Aironen. Nuppineula vaan putosi huivistani.
Arvelin. Vai nuppineula! No etsitäänpäs sitä yhdessä. (Ottaa kiiruusti omasta huivistaan neulan.) Kas tässä se on. Sallikaa minun pistää se kiinni.
(Kiinnittää neulan Airosen rosettiin.)
Aironen. Kiitos, herra Arvelin! Mutta mitenkä? Kultaneulanneko?
Arvelin (kiireesti). Minä pyydän, minä rukoilen, älkää pahoittako mieltäni. Ottakaa tuo neula muistoksi vanhalta ukolta, joka teidän seurassanne oli hetken nuorena jälleen. Se oli lyhyt ja kaunis hetki. Ja nyt hyvästi! (Ottaa Airosta kädestä.) Niin, hyvästi! (Hämillään.) Oikein totta, minä sanon, hyvästi!
Aironen. Herran haltuun, herra Arvelin!