Arvelin. Ajatuksissanne?
Aironen. Niin juuri.
Arvelin (viattomasti). Sitä en ensinkään kummastele. Tuomarikin sanoo aina: Minkä viisaampi mies, sen sekavampi päästään. (Itsekseen.) Voi, pakana! Nyt taisi tulla kovin paksua.
Aironen. Te olette erittäin hyväntahtoinen; samoin teidän ystävänne tuomarikin. Sitä paitsi sain vastikään ulkomailta kirjeen, täynnä hyvin murheellisia tietoja. Senvuoksi olin vieläkin ajatuksissani. Ajatelkaas: parhaan ystäväni poika kuollut ja niin surkean kuoleman!
Arvelin (osaa-ottavasti, yhä enenevällä tarkkuudella). Sepä ikävätä. Hän mahtoi olla toivorikas nuorukainen?
Aironen. Niin, hänestä toivottiin hyvin paljon, ja hänestä olisi tullutkin kunniata isänmaalle, ellei erään ihmisen itsepäisyys olisi syössyt häntä turmioon.
Arvelin. Hän mahtoi olla tuollainen filosofian tohtori, professorin alku?
Aironen. Ei.
Arvelin. Lääkäri, tuomari, pappi?
Aironen. Ei. Hän oli — näyttelijä.