Aironen. Te olette Banquo.
Pellonpää. Mikä peiakkaan Pankko?
Aironen. Oikeastaan te ette enää ole itse Banquo, vaan (salaperäisesti) Banquon haamu, sillä itse olette te jo kuollut, murhattu, mur-hat-tu salakavalalla tavalla.
Pellonpää. Jaa minäkö? Mutta…
Aironen. Kas niin, ei mitään muttaa. Te olette nyt se Banquo, jonka minä vasta eilen illalla murhasin.
Pellonpää. Äläst' ny, sanoi Porilainen. Mutta kuulkeehan nyt, majisteri! En minä ou tullunna tänne tijaatteria pelloomaan, vaan tahon teille sanoa, jotta… sapperment!
Aironen. Niin, niin, minä tiedän varsin hyvin, mitä te läksitte sanomaan. Sapperment! Mutta tehkää nyt mielikseni; näytelkäämme yhdessä vähäsen vain, hyvin pikkuruisen. (Pyytäen.) Hyvä herra Pellonpää! Ruvetkaa nyt Banquoksi ja (hiljalleen pakottaen häntä tuolin luokse) käykää tuohon tuolin taakse kykkysillenne, tuohon noin. Olettehan te aina niin hyvä…
Pellonpää. No, hyvä se on mulla se mielennii loatu. Sapperment! Mutta mittees minä tuonne tuolin taakse?
Aironen. Sen saatte pian nähdä. No käykää jo toki, hyvä ihminen, kykkysillenne! (Painaa hänet alas.) Olkaa siellä nyt hyvin hiljaa ja kun minä sanon
Niin, onneks olkoon
Hänen ja kaikkein!