Arvelin. Minulla tosin oli teille vähäsen asiaa. Olisi ollut kysyttävä teidän arvokasta neuvoanne, mutta kertomus teidän ystävänne kohtalosta antoi minulle kaikkein parhaimman neuvon, miten tehdä.
Aironen. Suokaa anteeksi, minä en ymmärrä.
Arvelin. Herra professori! Asia on sitä laatua, että… että… minulla ei ole lapsia.
Aironen. Peräti ikävä seikka.
Arvelin. Mutta minulla on veljenpoika; se tahtoo sanoa, minä olen setä; niin, minä olen setä.
Aironen. Toivotan onnea veljenpojalle, jolla on niin kelpo setä.
Arvelin. Kelpo? Sepä se juuri temppu onkin. Olin vähällä tulla varsin epäkelvoksi. Minun veljenpojallani on erinomainen halu teaateriin, aivan kuin teidän ystävällännekin oli. Minä olen tähän saakka vastustanut.
Aironen. Ai, ai, kuinka varomatonta!
Arvelin. Niin kerrassaan varomatonta. Teidän ystävänne kohtalo on avannut silmäni, ja minä riennän nyt hänen luoksensa ja päästän hänet Herran nimeen menemään. Jos hän teaaterissa tulee onnettomaksi, niin syyttäköön itseänsä, mutta minä kauhistun, ajatellessani, että minun kieltoni saattaisi syöstä hänet turmioon.
Aironen. Mikä teidän veljennepojan nimi on?