Pilkallisesti nauraen juoksi hän sisään, sulkien oven jälkeensä. Mestari Csigolyan valtasi tuskan, vihan ja häpeän sekainen tunne. Liikkumatonna kuin hedelmiä kantava mulperipuu seisoi hän hetkisen; vähitellen palasi hän järkiinsä ja huomasi turhaksi harmitella kelvottoman tytön tähden. Hän naurahti itsekseen, meni kotiin, meni vuoteeseen ja — nukkui!… Ei, hän ei nukkunut! Koko yön kierittelihe hän vuoteellaan, niin että se oli vähällä laueta liitteistään…
* * * * *
Voimakas kuin ruumiinsakin oli myös Martin sielu, tätä sai hän kiittää siitä, että oli toipunut myrkystä, jota Julia Biro oli vuodattanut hänen elonsa maljaan. Tosin valtasi hänet ensi päivinä epäonnistuneen kosinnan jälkeen ollessaan työssä usein ajatus: eikö olisi parempi, jos raudan sijasta asettaisit pääkallosi alasimelle ja antaisit lyödä siihen raskaimmalla vasaralla? — Lyönti vaan ja — kaikki olisi ohi!
Vähitellen väistyivät kumminkin nämä raskaat ajatukset, hän rauhottui ja koko hänen elämäntoivomuksensa näytti olevan juominen. Ihmisten joukkoon ei hän kumminkaan tahtonut mennä, sillä hän pelkäsi enentynyttä pilkkaa. Mutta sittemmin arveli hän, että hänet voitaisiin merkitä pelkuriksi, siksi päätti hän mennä seuraavana lepopäivänä kapakkaan…
Kun hän astui sisään, otettiin hänet pilkalla ja naurulla vastaan.
"Terve, Martti! Koska on häät?" —
"Kutsuthan minut toki pitoihin!" —
"Minulle kuuluu ensi tanssi morsiamen kanssa!" —
"Onnenpoika, kuinka kauniin vaimon hän saa!" —
"Kuinka käy sitten 'valakalle?'" —