"No — hyvästi sitten!"
"Mutta ethän toki saa tuolla tavoin juosta pois. Vai onko sinullakin ikävä minun luonani?"
"Eihän toki! — Mutta —"
"Mutta istu sitten. Puhelkaamme olen tänään puhelutuulella."
"Se tapahtuu harvoin."
"Niinkö! — Niin, paljo puheleminen väsyttää teitä."
"Minähän kuuntelen mielelläni."
Nyt vaikenivat molemmat ja istuivat hetkisen äänettöminä vierekkäin. Lotta asetteli esiliinaansa paikoilleen ja Martti kopisteli verkalleen tupakkia piipustaan. Vihdoin lopetti tyttö hiljaisuuden:
"No puhelkaamme jostakin. Sinähän olet puhetuulella."
"Se on tosi, mutta kummallista ihmisessä on se, ettei hänellä ole mitään puhumista silloin, kun hän mieluimmin tahtoisi puhua. Mutta älähän! — Kuules —