"Sanosta muuta, hyvä ihminen!"
Akat katsahtelivat odottavasti kahvipannuun, joka porisi tuolla mustassa takassa ja näkivät, miten keveällä sydämellä emäntä tuossa lattialla liikuskeli…
Mutta vankinvartian luona istui Matti yksikseen ja ajatteli siinä tuomiotaan. Sen johdosta johtui hän itsestään alkulähteille asti, tuonne Luutasen kamariin, missä Sampan kanssa ryypättiin ja emännän ja Sampan kanssa juoni solmittiin. Tuntui vähän karvaalta, ettei ollutkaan käynyt niin kuin silloin luultiin. Rupesi sitten ajatteluttamaan, että kuinkahan se kuitenkin niin kävi, että tuohon tuli suostuttua. Hän muisti olleensa kahden vaiheilla. Jospa olisi tullut evättyä! Mutta siinä samassa muistui mieleen akan liukas ja lipevä kieli sekä supattava, kuumeen tapainen kuiskutus!… Oli kai sitä silloin ryypättykin; perhana! … kaikki oli ollut niin houkuttelevaa!…
Matti ei sitä ymmärtänyt miksi se oli ollut niin houkuttelevaa. Mutta sen hän tunsi ja ymmärsi, että jos Samppa vaan olisi yksin siinä ollut, ei hän olisi suostunut lopultakaan. Vaan se ämmä…
Hän muisti olleensa jollain tavoin hurmautuneena. Olikin se emäntä puhunut kovin tuten ja ystävällisesti, niin ettei Matti muistanut mointa koskaan saaneensa emäntäin puolelta kokea. Tuo huomio nyt, tällä hetkellä nosti kiukut päähän.
"Tuhat tulimmainen, sitä ämmää!"
Äänellinen kiukun purkaus seotti tuskalliset ajatukset ja johti ne huomaamatta vankilaelämän hauskuttaviin puoliin.
"No soromnoo, yhdentekevää!" Sinne jäivät ajatukset ja keräsivät vankilan ilot ja hauskutukset yhteen kokoon.
"No soromnoo, yhden tekevä, ei siellä ikävä tule!" Ja Mattia nauratti jo oikein iloisesti.
"Isäntä hoi! Joko pian lähdetään linnaan? Täällä tulee pian ikävä."