Tämä huomasi rypyt papan otsalta ja rupesi syytä tiedustelemaan.
"Tuota Tuomaan puuhaa vaan mietin," kuului rovastin vastaus.
Tytär tunsi jo myöskin Tuomaan puuhat ja innostuksen tuli leimahti hänen silmistään, kuin hän kiihkoisesti huudahti papalle:
"Niin eikö totta pappa, tuo alhainen sivistymätön väestö ei tunne isänmaan rakkautta, ei rahtuakaan?"
"Enpähän tiedä," ärähti pappi ja rupesi kahvia juomaan.
Neiti jo oli taasen aikeessa avata suunsa jotain hyvää ja kaunista sanoaksensa, mutta eteisestä kuuluva jalan kapse pidätti häntä. Tuomas astui sisään.
Rovasti kutsui istumaan; ja isänmaallisesti innostuneena mitteli tytär silmillään miestä kiireestä ihan kantapäähän asti.
"Ainakinko se Tuomas on aikomuksessaan pysynyt?" kysyi rovasti saatuaan kahvinsa juoduksi.
"Niin minä olen sitä ajatellut, että meneminen sitä taitaa olla parasta."
Rovasti oli vähän aikaa ääneti, sitten vakavasti katsellen Tuomasta hän kysyi: