"Mutta monella miehellä ei ole niinkään suuri palkka kuin teillä."
"Eikä myöskään monella niin iso lukuinen ja heikko perhe kuin minulla."
Tuomas alkoi kääntyä äreäksi. Mutta neiti oli kukistamatoin:
"Niin, niin vaan saahan Mariakin jotain ansaita."
"Nuorin lapsistamme on kahden kuukauden vanha ja sitä vanhempi puolentoista vuoden, raajarikkoinen raukka, joka ei ylös kykene, kuten neiti tietää. Ei siinä ole toivoa äidin ansioon."
"Mutta saattaisivathan isommat lapset hoitaa niitä pienempiä."
"Eivät ne siihen päinsä kykene ja siksi toiseksi, ne jotka ijän puolesta kykenisivätkin, ovat poikia eikä niistä ole lasten hoitoon, niin kuin jos olisivat tyttöjä."
"Muistan tuossa, että onhan tapana sanoa: 'missä kiehuu ruokaa kuudelle, siinä kiehuu samassa seitsemälle,' eikähän nuo pienemmät vielä paljon ruokaa kuluta. Kaksi vuotta takaperin elitte vielä hyvin tuolla palkallanne."
Tuomas nousi tuskistuneena seisomaan ja näytti olevan aikeessa lähteä. Hän sanoi surullisesti hymyillen. "Neiti osaa jutella kyllä kauniisti, mutta ette ole näitä asioita kokenut."
Rovasti oli syrjäisenä koko ajan seurannut tarkkaan keskustelua. Nyt hän seisahti Tuomaan eteen ja kysyi:
"Onko siis päätöksesi peruuttamaton?" Äänessä oli jotain osanottoa.