"Kyllähän minä niin olen ajatellut, että minä koetan onneani."
"Tuomas saa nyt mennä toimiinsa. Tule ehtoolla uudestaan tänne."
Tuomas meni. Samassa juoksi sisään talon seitsemän vuotias poika.
"Pappa, antakaa minulle kymmenen penniä!" pyysi poika kauniisti, isäänsä kiinni tarttuen.
"Aina sinäkin", äännähti rovasti tyytymättömänä. Otti kuitenkin kukkaronsa esiin.
"Mitä teet sillä?" kysyi hän. Poika selitti tarkoituksen. Leipuriin sanoi menevänsä. Poika sai mitä pyysi. Tuo olikin melkein jokapäiväinen vero.
Ilma oli juuri aikeessa lähteä kahvitarjoimen kanssa huoneesta, vaan rovasti pidätti.
"Koetapa laskea kuinka paljon Tuomaan palkasta tulee kunkin hänen perheensä jäsenen osalle vuoden kunakin päivänä."
"Jaa, mutta sitäpä pitää koettaa!" Neiti pani tarjoimen pois, etsi paperiliuskan ja alkoi innokkaasti laskea. Laskunsa loppuun saatua ei hän puhunut mitään, vaan äänetöntä hämmästystä osoittaen tuijotti paperiin.
"Mitä tuli?" pappi kysyi hymysuin katsellen tytärtään. Tämä viipyi vähän ennen kuin vastasi: