"Ja mitä ihmettä hänen tarvitsee minun tavoistani huolta pitää? — Koska pappa vielä elää niin saa apulainen luullakseni olla rauhassa minun kasvatuksestani ja sieluni tilasta." Huugo nauroi makeasti.
"Mutta hän tulee kuitenkin olemaan rippi-isäsi ja siinä tapauksessa en sentään enään niinkään kummana pidä että hän hiukan sekautuu sinun asioihisi", arveli toinen vakavammin, enemmän todessa kuin leikissä.
Tämä vaikutti ikävästi Huugoon, sillä hän ei vastannut muuta kuin arvelevaisesti: "Hmm…"
Apulainen kulki riukeasti lehtimajan ohitse, eikä katsonutkaan sinne, mutta Huugo kuitenkin piti varmana että hän näki heidän peliä jatkavan. Ensin hän tuosta tunsi iloa, ikään kuin arvonsa olisi tuon tapauksen johdosta asteen kohonnut, kuin oli saanut hyvän toverin läsnä ollessa osoittaa ettei hän "apulaista" pelännyt, ja ettei hän ollut mikään tuollainen tavallinen "rippilapsi", jota papilla on oikeus vaikka sormensa ympärille kiertää. Pitäisihän tuon se itsekin ymmärtämän.
"Lopetetaan peli", sanoi Rantanen äkkiä ja viskasi loput kortteja kädestään.
"Miksi?"
"No eipä juuri miksikään, mutta tosiankaan en minä voi sietää sitä ajatusta että hän luulee minun sinua viekottelevan."
"Oletpa aika lapsi!" Huugon oli nähtävästi paha olla. Hän keräsi vastustelematta kortit, kehoittamatta toista enään jatkamaan ja astui lehtimajan ulkopuolelle katsomaan Anderssonin jälkeen. Tämä näkyi juuri menevän pihaveräjästä ja sitä kiini pannessaan katsovan lehtimajalle päin. Huugo säpsähti. Tuo katse varmaankin tarkoitti häntä? Omituinen, lamaava tunne valtasi mielen ja hänellä ei enää ollut juuri mitään hauskaa sanottavana, kun toverinsa kanssa astui ulos puutarhasta.
Andersson oli suuttunut. Hän meni kiivaasti harppien kylän läpi kirkolle ja unohti toisinaan kätensä heilumaan kahden puolen ja sauvansa keskeltä toiseen käteen. Hänellä oli muuten vakavissa oloissa tapana aina pitää kädet selän takana ja heiluttaa siellä sauvaa niinkuin häntää. Kirkkomäeltä näki hyvän matkaa tielle. Se oli suureksi eduksi rippikoululaisille, sillä he saattoivat pitää vahtia ja lakata aikaisin vehkeilemästä kun pappi tuli. Nytkin kävi samoin. Anderssonin saapuessa paikalle oli kaikki ihmeen rauhaisaa ja hiljaista. Koululaiset seisoskelivat tahi istuskelivat puitten ja hautapatsaitten juurilla, mitkä lukien, mitkä hiljaa keskenänsä haastellen.
Ja Andersson kuitenkin tiesi jotenkin tarkkaan, miten he siellä mellastivat kun hän oli kotona!