"Millä oikeudella sinä olet tullut tällaista käräjää pitämään minun huoneeseni? … verratonta hävyttömyyttä. Parasta kun menee heti ulos."
"No ei siitä nyt tarvitsisi suuttua, ei se ole niin vähäinen asia, jonka vuoksi minä tullut olen. Ja kun rovasti sanoi, että kapteeni kasvattaa renkejänsä, niin oliko se nyt niin väärin, että minä kysyin, josko oikeaan päin kasvattaminen on sellaista?" Tukkila puhui kovalla äänellä, ikään kuin olis ollut siihen oikeus.
"Minä olen osoittanut sinulle ovea ja osoitan vieläkin, tuossa se on!" Nyt ymmärsi Tukkila sen, sillä rovasti osoitti ovea kiihkeillä ruumiin liikkeillä.
Ovessa mennessään puheli Tukkila itsekseen:
"Sepä nyt on merkillistä, oikein hel…" Hän pani jo oven peräänsä kiini — "vetin moista, kun ei saisi enää asiastansakaan puhua."
Iikka odotti portailla. Kun isä vihdoin tuli, katsahti hän syrjittäin poikaan ja vasta ohi mentyään virkkoi nurjasti:
"Aijotko jäädä siihen seisomaan, vai?"
"Mitä se rovasti sanoi?" kysyi poika ja astui askeleen seurataksensa isää.
"Ei se asia siitä sen kummemmaksi tullut, suuttui vaan kun mikäkin."
Isä seisahtui kuistin edessä. Poika liikkui vastahakoisesti ulos.
"No miksi ette mennyt maisterin puheille vielä?"