Paljon on kirkossa väkeä. Sinne tahtovat säteetkin tirkistellä: siellähän tapaa iloisia, tyytyväisiä ihmisiä, siellähän lepoa ja rauhaa… On niin hauska sinne tirkistellä!
Hartaasti saarnaa pappi, neuvoo ainoata, oikeata autuuden tietä. Säteet nuoleksivat ihmisten kasvoja ja saavat matkaan raskasta kuorsausta. Miesten ja naisten päät huojuvat alaspäin, silmät ja suu ovat ummessa ja nenän kautta käy raskas hengitys, ikään kuin se valppaana vartiana tällä hetkellä tahtoisi toimittaa kuulo-aistin virkaa, joka rauhassa uneksii ja virkavapautta nauttii. Säännöllisesti huojuu useain ylä-ruumis pappia kohden ikään kuin yhtä mittaisesti kumarrellen ja vakuuttaen: "Niin se on, niin se on, herra Pastori!"
Toiset taas valvovat uskollisesti, eivät uhallakaan laske unta silmiinsä … antavat niiden vaan vaellella ympäri kirkkoa ihmisestä ihmiseen, alttaritauluun, kynttiläruunuihin ja joskus pappiin. Katoovaiset aistit tosin tahtovat vietteliäin neuvosta juonitella, mutta niitä vastaan on uskollisina apukeinoina inkivääriä, lakeristaa ja sokeria, sotimassa viekoituksia vastaan.
Säteet syleilivät kaikkia, nukkuvia ja valvovia, mutta eivät saa selkoa kenenkään sydämen tunteista. He koettavat herättää nukkuvia ja nukuttaa valvovia… Näköala on vaihteleva, mutta samalla niin yksitoikkonen … he tahtovat nähdä jotain toimintaa. Tosin silloin tällöin joku parvi nuorisoa saapastaa kovalla kolinalla pois kirkosta ja saavat toisia paitansa kääntelemään ja heitä tirkistelemään ja siellä säteetkin uteliaina heti kintereillä seuraavat, mutta saavat niin lyhyeltä katsella heitä, sillä ne pakenevat näkyvistä kirkon seinämille. Mutta jo vihdoin yksi joukko löytää tiensä saarnatuoliin ja tapaavat siellä papin…
"Kas siinä on elämää ja tointa!" Säteet jäävät katsomaan ja kuulemaan.
Ja pappi silmäilee ympäri kirkkoa, näkee noita valvovia sanankuulioita, jos nukkuviakin. "Kas noissa on rakkautta sanaan, ne ahmivat sieluunsa autuuden sanaa!" hän ajattelee, päättää siitä mitä silmäin edessä on. Hän tahtoo tehdä tehtävänsä uskollisesti, ravita noita valveilla olevia sieluja. Jo heittää tekstinkin sikseen, koska ei siinä hänen mielestään niin syvä viisaus piile, kuin muutamissa valituissa kohdissa, jotka sattumalta mieleen johtuivat.
"Älkäät olko niin kuin fariseukset", hän sanoo ja johtuu siitä kehoittamaan seurata publikaanin esimerkkiä.
Valveilla olevat katsahtelevat nuokkuviin kanssaihmisiinsä, huokailevat hurskaasti ja ajatusten läpi juoksee: "Nuokin raukat, kotiin mentyänsä luulevat palvelleensa Jumalaa…"
"Peratkaat ensin pois malka omasta silmästänne ja katsokaa sitten, jos on raiska teidän veljenne silmässä," sanoo pappi taas. Mutta suurimman osan valveilla olevain huomio on äskeisen huomautuksen johdosta kiintyneenä aprikoimaan makaavain kanssa-ihmistensä sielun tilaa.
Suuri joukko nuoria miehiä, jotka yhdessä penkissä olivat maanneet vastaavan penkin selkänojaa vasten, rupesivat heräilemään, hieroivat silmiänsä ja kopuuttivat sitten, ankarasti saappaillaan paukuttaen, ulos ja onnistuivat saamaan hetkeksi kaiken huomion papista vedetyksi itseensä.