Säteet ulkona tungeskelivat voimakkaasti, tahtoivat läpi katsoa tuon valkoiseksi kalkitun kivimuurin. Ja nuoret miehet, jotka kirkosta tulivat, seisahtuivat siihen porrasviereen.
"Ketä ovat nuo?" säteet siellä yläilmoissa kuiskaelivat. "Näyttävät reippailta nuorukaisilta ja kuitenkin niin väsyneiltä ja uneliailta."
"Mihin mentäisiin?" kysyy muuan nuorukainen toisilta.
"Tuonne ruis-vainioon."
Sinnepäin lähdettiinkin.
"Seurataan, seurataan!" ja säteet seurasivat uteliaina lakin läpi päänlakea polttaen.
"Oli se aika rymäkkää se ryyppääminen viime yönä," rupesi joku sanomaan.
"Niin! Ja Takalan Heikin raittius meni oikein mustaan männikköön."
Nuorukaiset nauroivat niin riemullisesti kun olisi jokainen muistellut kultaansa.
"Kuuluu ruispellossa maanneen yönsä, se Heikki ja heti kun on kotiinsa tullut, on lähtenyt ajolle pitäjäälle," sanoi taas joku, kun naurun-katkatus oli vähän laannut.