"Voi kun on pahaa, voi kun on pahaa! ei tätä huvita katsella!" Säteet peittivät silmänsä isommalla pilviverholla ja itkivät siellä takana.
Ainoastaan kirkolle, tuonne vaaran kupeelle, saattoivat vielä muutamat katsella. Kaukaa kuului sinnekin jo ukkosen jylinää … nukkuvat heräsivät toinen toisensa jälkeen.
"Peratkaat, peratkaat pois itsestänne se vanha hapatuksen taikina!" kehoittaa pappi innokkaasti saarnansa lopussa.
Ne, jotka inkiväärillä olivat keinotekoista valppautta hankkineet, katsahtelivat surullisesti noiden kurjain päälle, jotka hämillään syntisistä silmistään unta pois hieroivat.
"Noissa on vielä kokonaan koskemattomana se vanha hapatuksen taikina, oo herra!" Ja he, nuo valvojat, katsovat uskollisesti pappiin, tahtovat kohottaa ruumistaan pitemmäksi, että pastori paremmin heitä huomaisi, havaitsisi että he valvovat … ovat valvoneet koko saarnan ajan, lähes kaksi tuntia.
Jo ehtii pappi rukouksiin, kehoittaa kuulijoitansa hartaasti kiittämään Jumalaa siitä, että Hän on antanut Armonsa Auringon tänäkin päivänä loistaa ja suonut heidän yhdessä tämän siunatun hartaus-hetken viettää. Siinä innostui hän vielä kuvaamaan onnea, joka oli suonut, kaikki tässä, läsnä olevaiset, syntyä ja kasvaa kristillisessä yhteiskunnassa missä kristillinen esivalta kaikkia suojelee ulkonaista maallista väkivaltaa vastaan ja missä Jumalan Armo sana on jokaisen kotona painetuissa kirjoissa löyttävänä ja saatavana. Sitten hän vielä vertasi tätä tilaa pakana-raukkain kurjaan kohtaloon.
Sitten seurasi pitkät kuulutusten lukemiset. Jo liikkui ilmassa muutamia äkkinäisiä, vinheitä tuulen puuskauksia, jotka päristivät kovasti kirkon ikkunoita, joita säteitten lukematon lauma äsken niin lämpimästi suuteli. Säteet ovat nyt vetäytyneet piiloon, ainoastaan silloin tällöin lurkauttavat vaippansa takaa, mutta vetävät sen taasen eteensä. Hienohelmaisia salamoita leimahtelee ja niitä seuraa aina kumea jyräkkä pilvissä. Ihmiset eivät ehdi odottaa kuulutusten loppua, vaan kiirehtivät kirkosta, ehtiäksensä kotiin, ennen sateen tuloa.
Mutta mikä se on, joka saa heitä pidättymään? Tuohon maantielle kirkkoaidan viereen heitä kokoontuu ja kamala kuiske käy suusta suuhun.
"Mitä on tapahtunut?" kysyy pastori, kun paiskaa kättä Nimismiehelle, tuossa kärryillä, missä tämä istuu, vieressään Takalan Heikki — käsiraudoissa.
"Murhan teki, tämä, tuolla…" virkkoi nimismies kumealla äänellä ja viittasi päällään taaksepäin, johonkin kylään.