"Isäkulta…"
"Eikö se tullut se … Eeva?"
"Tulkaa nyt, isä, tupaan jo, kun on näin kylmäkin."
Isä heitti tytön käsivarrestaan kauas, niin että se pyörien kaatui.
"Eikö se … se tule?"
Emelia itkeä pillitti. Ei uskaltanut sanoa ettei äitipuoli luvannut ulos tulla … eikä muutakaan saanut itkulta puhutuksi.
Maijukin tuli nyt Emelian luo.
"Älä itke," sanoi hän Emelialle hiljaa kuiskaten, mutta ei uskaltanut isälle mitään puhua; katseli vaan, miten tämä, kädet turkin-taskuissa horjuen seisoi, vuoroon tuijottaen maahan ja vuoroon heihin, sekä itsekseen hiljaa mutisi jotain, jota ei voinut selvään eroittaa. Joskus isä ärjähti vähän kovempaa ja silloin tytöt pelosta vavahtelivat. Muutenkin he vapisivat vilusta, niin että hampaat lotisivat suussa, vaan eivät uskaltaneet tupaan lähteä, kun ei isä käskenyt, eikä itsekään lähtenyt.
"Tulkaa nyt, isä, kun on näin kylmä," Maiju sanoi vihdoin.
"Hä-äh? öh-öh-öh-ööh…"