"Anna isälle suuta," sanoi hän hiljaa kuiskaamalla. "Mitä sinä itket?"
Hän suuteli monikertaan poikaa, joka jo oli lakannut itkemästä…
"Isä…" sanoi Into, kun oli suuteloista vapaaksi päässyt ja hieroi silmiänsä.
"Mitä?"
"Minä tulitin poit."
Isä alkoi nostamispuuhiin.
"Kyllä mä ittekin pääten," vakuutti Into, pyrki tulemaan ja tulikin. Mutta isä tahtoi kuitenkin ottaa hänet syliinsä kaikella muotoa, sillä hän oli tällä hetkellä kokonaan kiintynyt lapseen. "Noh, noh, noh," hoki hän pojalle, saikin hänet vihdoin syliinsä. Into oli ehtoolla jo riisuttu paitaselle ja häntä rupesi viluttamaan, kun isän turkeista huokui kylmää. Oudostellen hän katseli isää, sillä ei hän muistanut häntä ennen tuollaisena nähneensä. Isä tukki usein suuta, mutta Into kyllästyi siihen.
"Päättäkää tupaan, mun on vilu." Poika todella tutisi vilusta.
"Noh, noh…" Isä lähti pojan kanssa tupaan kopeloimaan. Mutta kun lamppu jäi tähän huoneesen, oli toisessa aivan pimeä ja kauan sai hän siellä koperoida, kun ei ovea löytänyt.
Sillä välin Into jo taas ehti itkua hynkkäämään.