Tuvassa olijat luultavasti aroin korvin seurasivat tapausten menoa kamarissa, sillä joku raotti ovea ja siten helpotti etsiöille sen löytämistä.
Isä meni lasta kantaen takkavalkean luo seisomaan. Into tahtoi sylistä lattiaan.
"Missä on meidän emäntä?" Repponen katseli vuorotellen jokaista tuvassa olijaa. Kukaan ei ollut halukas sanomaan.
"Eikö hän ollut kamarissa?" kysyi renki vihdoin.
"Ei … mene katsomaan Emelia."
Emelian täytyi mennä. Tukalalta tuntui, kun tiesi että äitipuoli oli piiloutunut kamariinsa … eikä uskaltanut ovelle koputtaa, eikä edes sieltä ulos pyytää tulemaan… Pelotti isälle sanoa, ettei siellä ole, kun tiesi olevan … olisi pian selkään saanut, jos isä olisi keksinyt.
"Oi Jumala…" hän itseänsä väännellen vaikeroitsi.
Maiju tuli sitten sisälle.
"Voi kumminkin… Etkö sinä uskalla mennä tuonne kamariin?… Isä käski minuakin etsimään," kertoi hän supisten.
"En minä uskalla," vaikeroi Emelia, "kun ei se tule tuolta pois… Ei suinkaan isä hänelle mitään tekisi, eipä se ennenkään tehnyt äiti vainajalle, kun se vaan hyvin passasi."