Eeva koetti olla niin hiljaa ettei hengitystäkään olisi kuulunut.
"Kuulitko?" Nyt oli ääni jo koko joukon heleempi.
"Lakkaa nyt jo … äläkä niin kovin kiusaa," puhui Eeva itkun äänellä.
Mies käänsi itsensä ja nukkui pian.
Eeva voihkasi ja käänteli itseänsä taas, mutta ei siunannut … ei ainakaan siinä merkityksessä kuin Repponen olisi tahtonut ja sitä ajatteli.
XIV.
Kaksi vuotta on kulunut.
Hajalla hiuksin ja kovin likaisissa, vaikka muodin mukaisissa vaatteissa imettää Eeva nuorta lastansa kätkyessä tuvan lattialla. Into odottaa vieressä hiljaisena ja nöyränä, valmiina soutamaan.
Huomaamatta on pihaan tullut vieraita; huomaamatta ne tulevat tupaan asti.
"Hyvää päivää."