"Kohta nyt lähdekin!" Äiti jo tarttui Eevan käteen ja alkoi ylös nostaa.
"En minä!" Eeva parkasi surkealla luonnottomalla äänellä ja pidätteli ylösnousuaan mahdollisuuden mukaan vastaan.
"Ka mikä sun on mukula … kaa…" Äiti tempoi jo oikein vihan tiestä.
Eeva parkui ja toiset tytöt katselivat surkutellen häntä.
"Tyttö, onko jaloissasi vikaa vai … mitä niitä noin pidät koukussa.
Herra siunaa, mikä sinun on?"
Äiti alkoi kääntyä helläksi ja kumarsi alas käsin koettelemaan lapsen polvia.
Mutta silloin Eeva teki epätoivoisen liikkeen, riuhtasihe kaikin voimin paetaksensa äidin kynsistä. Silloin myöskin sokeripalaset tippuivat helmoista tanterelle äidin suureksi ihmeeksi, joka yhä eneni, kun likemmin asianlaitaa tarkastettuaan huomasi että ne olivat aivan oikeata sokeria.
"Eeva, mistä sinä olet saanut tätä sokeria?"
Eeva seisoi vähän toisista erillään, pää alaspäin painettuna eikä puhunut sanaakan. Toiset tytöt alkoivat salaisesti pois päin hiipiä.
"Älkää menkö!… Eeva, onko sinulla ollut tätä sokeria vai kellä sitä on ollut?"
"Eevalla," eräältä tytöistä pääsi; sitten käpälä mäkeen ja toiset perässä.