"Vai niin se onkin… Ilmankos…"
"Mitä, ilmankos?"
"Hänen kasvatuksestansa ei ole sitten kukaan pitänyt huolta."
"Hmm," pani Latva-Kunti, mutta ei puhunut muuta mitään.
Repponen jatkoi taas vähän ajan kuluttua:
"Ensi-aikoina oli se edes hyvä asia, että hän piti huoneissa jonkullaista puhtautta, mutta nyt on hän muuttunut, niin ettei hän puhtaudestakaan välitä mitään… Suoraan sanoen, on toisinaan oikein — sikamaista. Hän on nyt aina jossain työn puuhassa, niin ettei muka ole aikaa edes itseänsä ja huoneita siivota. Mutta mitäpä siitä työntouhustakaan, kun hän tekee kaikki niin poikkipuolin kuin huonoimmat piiat."
"Hm."
"Menee se nyt jo sentään kun minäkin olen jo paremmin tuollaiseen tottunut, eikä hän nyt enää aina vihastu, jos jotain vaatimuksiakin teen, mutta ei hän paljoa minun puheestani välitäkään."
"Hmh, sepä nyt kummaa, kuinka hänestä sellainen on tullut."
"Niin on, mutta minä ajattelen ainakin että siihen on se syynä, että häntä on kokonaan kasvatettu turhamaiseen koreiluun, niin että hän täysikasvuiseksi tultuaan ei muuta toivonut kuin päästä jonkillaiseen herraselämään, nauttimaan vaan huvista ja laiskuudesta. Jälestä päin olen ajatellut että hän ottikin minut vaan sen tähden, kun minulla oli varoja enemmän kun useilla poikamiehillä. Hän kukaties ajatteli meillä saavansa viettää herraselämää… Mutta ei se sopinut, eikä sovi vastakaan. Kun hän tuon tuli huomaamaan, ja … kun ei hän mitään minusta välittänyt, niin hän vajosi sellaiseksi kuin hän nyt on… Tämä on minulle katkeraa!"