Isä toisinaan tuosta niin suuttui että äidille sanoi: "Selkäänsä tarvitsis tuo tyttö, kun tuollaisia hokee … kun et sinä edes häntä kurita … saa oikein hävetä."
"Tarvitsispa kyllä," äiti sanoi, "mutta kyllähän se siitä lakkaa kun mieltyy ja kasvaa … tietäähän sen ihmiset, minkälaisia nuo ovat, mukulat."
Eevan ollessa viidennellä vuodella, tehtiin hänelle ensimäinen musliinitanttu[1] ja kohta valmiiksi saatua Vaaralan emännälle näyttämään mentiin. Siellä tupaan päästyä Eeva heti emännän luo meni tämän hameesen itseänsä hinkkailemaan. Vuorottain tanttuaan ja vuorottain emäntää äänetönnä katseli. Harmi jo alkoi silmistä näkyä kun ei emäntä huomatakseen ottanut, äidin kanssa vaan juoruja kertoi. Äiti kyllä huomasi, mikä Eevan sydäntä painoi ja sentähden silmäniskulla emäntää tytön aikeista huomautti.
"No vooi … voi … vooi kun sillä … no mutta sillä Eevallapa nyt vasta on korea tanttu… Voi turkanen sentään, etten huomatakaan lähtenyt… No noin pitkäksi Eeva sillä kasvaa! ja komeampi tyttö tulee kun kenestäkään muista." Emäntä nosti Eevan niin ylös kun ulettui. Lapsi oli mielissään ja ikään kuin hämillään ollen hän sitten vaatteitaan silitti ja suoritteli juuri kun Vaaralan poika Janne tupaan tuli.
"Ka, ruma tanttuhan sillä Eevalla nyt onkin … voi-i kun on ruma. Onko tuo hevosen loimesta tehty, vai mummo-vainajasi vanhasta navetta-hameesta," hän heti alkoi loruta ja sitten aikalailla nauraa.
Eevalta oli vähällä itku päästä. Nurjasti ja syrjittäin katseli hän kiusaajaansa.
"Mitä se Janne horajaa … ei ollenkaan ymmärrä mikä koreata on," ehätti Vaaralan emäntä Eevan itkua estääksensä ja otti syliinsä.
"Aivanhan tämä on kun herrain lapsi. Tanttukin on kun pappilan mampselilla, mutta mitä Janne ymmärtää."
Eeva silmäili voitonriemulla Jannea. Tämä vaan yhä nauraa-virnisteli ja kehui vaatetta rumaksi. Ei auttanut vihdoin enää emännän kehumisetkaan. Ulos puhkesi itkuna Eevan närkästynyt luonto; vieläpä siihen määrään että täytyi muodon vuoksi Jannen harteita aikalailla paukottaa, ennenkuin luonto taas asettui. Sitten alkoi naurattaa kun Janne itkevinään oli.
Mutta Vaaralan emäntää alkoi kyllästyttää oikut. Sen näki siitäkin, kun kahteen kuppiin vaan kahvia kaatoi — itselleen ja Eevan äidille. Juomaan käskiessä sitte erityisellä painolla huomautti että Eevalle annetaan vasta sitten.