Kun lähdöstä vihdoin tosi tuli, niin äiti puoli leikillä porstuaan perään huusi:
"Älkää kovin myöhäälle olko!"
"Aamuun asti," vastasi Eeva, sillä hän oli vielä kiukussa.
V.
Kansakoululla oli sangen juhlallista silloin kun ompelu-yhdistys perustettiin.
Jokainen tietää tuon sanomattakin, että tällaisten yritysten alkajaiset poikkeuksetta ovat aina hyvin juhlallisia, mutta tällä kertaa lisäsi sitä tapauksen historiallinen merkitys siinä suhteessa, että herras-naiset ja talonpoikais-naiset pitäjäässä nyt ensi kerran ryhtyivät jotain yhdessä toimittamaan. Kysymyksessä ei sentään liene ollut mikään säätyrajoituksen poistaminen, vaan luultavasti kukin aikoi toisensa suhteen pysyä entisessä arvoasemassaan. Mutta enempää etsimättä mitään sivutarkoituksia, koska ei niistä kuitenkaan voi aivan varmaksi päästä, uskallan vakuuttaa että yritys oli isänmaallista laatua; se kävi selväksi Lyseolaisen Pekkasen puheesta, jonka hän alettaessa piti.
Siinä puheessaan hän ensinnä loi lyhyen silmäyksen kansamme sivistyksen kehitys-historiaan. Sitten hän kääntyi puhumaan erityisesti kunkin kansalaisen velvollisuudesta olla osallisena työskennellessä yhteisen isänmaan hyväksi — kansan hyväksi. Tämän jälkeen hän alkoi erityisesti tähdätä naisia: mainitsi miten he melkein kokonaan näihin saakka ovat olleet osaa ottamatta sivistystyöhön. Ei tahtonut loukata läsnäolevia, sillä eihän heiltä oltu voitu osanottavaisuutta vaatia, koska toimettomuus oli ollut yleinen tapa. "Mutta nyt, kun naiset jo muualtakin päin ovat alkaneet huomata velvollisuutensa," jatkoi hän, "niin on jo hyvin aika, että meidänkin neitoset seuraavat aikaansa, uhraamalla jonkun osan työajastaan isänmaan ja kansansa hyväksi. Tätä tarkoitusta varten on tänne tällä kertasa kutsuttu semmoisia, arvoisia naisia, joilla uskotaan olevan käsitystä sivistys-pyrintöin tärkeydestä kansan keskuudessa, ja joidenka voidaan toivoa uhraavan jonkun työtunnin viikossa, kokoutuakseen yhdessä ompelemaan, taikka jotain muuta käsityötä tekemään, jota varten aineksia ostetaan niillä varoilla, joita aluksi pienen keräyksen kautta toivotaan saatavan kokoon. Sitten, kun on saatu suurempi joukko esineitä valmistetuksi, toimitetaan arpajaiset, ja tulot arpajaisista käytetään kunnan, nykyään sangen kehnossa tilassa olevan lainakirjaston hyväksi. Arvoisat neidit täällä," hän viittasi säätyläis-naisiin, "ovat hyväntahtoisesti ottaneet vaivaksensa johtaa ompeluyhdistyksen toimia."
Lopetettuaan sai puhuja kiitoksia säätyläisten puolelta.
"Toivon että puheenne tekee hyvän vaikutuksen läsnäoleviin talonpoikais-naisiin," sanoi neiti Aurora, nimismiehen tytär, pudistaessaan Pekkasen kättä. Ajatus oli tietysti, että säätyläis-naiset ja ainakin läsnäolevat, olivat puheena olevaan asiaan jo sillä innolla tarttuneet, ettei kiihoitussaarnasta tarvinnut heidän ollenkaan lisäintoa saada.
Kokontuneita oli koko lailla, oli talonpoikain poikiakin muutamia, jotka ujoina ovipuolessa istuivat; oli reippaita lyseolaisia ja muutamia muita nuoria herroja, jotka lystikästä keskustelua vireillä pitäen kävelivät sinne tänne, niin ahkerasti, että talonpojat tulivat naisten silmissä vielä enemmän taitamattomilta näyttämään; siellä oli nuoria säätyläis-naisia, jotka merkittävän kohteliaasti puhelivat muutamain ujojen talonpoikais-tyttöjen kanssa, aavistamatta ensinkään että viimemainituista jotkut tällä kertaa tarkemmin kuin ennen silmäilivät heidän leninkeinsä kappoja ja niiden tekotavasta silmillään ahnaasti oppia ottivat. Ujoja yleensä olivat talonpoikais-tytöt ja siinä oli merkille pantava erotus heidän ja säätyläisnaisten välillä, mutta vaatetavaran loistavuudessa ja kalleudessa useat heistä uljaasti saattoivat kilpailla, vaikka tosin, mitä muotiin tulee, jälessä olivat.