Sitten kuin neiti Sälppenström oli tehnyt selvän siitä, miten aiotaan varoja saada ompeluyhtiön käytettäväin kankaiden y.m. ostoon, alettiin vaatia että tytöt ottaisivat esiin omat ompelunsa, että nyt jo saataisiin niin kuin seuraan tutustua.
Herrat asettelivat tuoleja järjestykseen ompelioita varten.
Häveliäästi tytöt toisilleen kuiskailivat ja naureskelivat … kuinka sitä viitsii ja uskaltaa tuohon mennä, oikein herrain keskelle.
Eeva erään toisen tytön kanssa puuhasi paljon kumppaniensa parissa kuiskien, saadakseen heitä rohkeammiksi.
Vähän tutumpia tyttöjen kanssa olivat lyseolaiset, kuin muut herrat, ja he jukittivat, yksi toistaan rohkeammin, vaatien heitä toimeen ryhtymään.
"Kas kun olette ujoja, tytöt," neiti Aurora sanoi, "emme koskaan pääse täällä alkuun, jos ette unhota tuota."
"Alku aina hankalampi!" Se oli miellyttävän näköinen nuoriherra, erään kaupunkilaisen haarakaupan hoitaja, täällä maalla, joka tämän tiesi sanoa.
"Jos koko ehtoo tällä tavalla menee", supisi Eeva kumppaneilleen, "niin ei tästä tulla alkuunkaan."
Eeva oli jo ylös nousemaisillaan ja näkyi vaan vielä yhtä käskyä odottavan.
"Tulkaa, tulkaa, tytöt," kehoitti edelleen neiti Aurora.