Eeva tuskin muisti sanaakan enää koko puheesta, mutta täytyihän jotain sanoa.
"En minä tiedä … kyllähän se korea puhe oli."
Kyseliä olisi tuon vastauksen johdosta varmaan heti mennyt tovereilleen kertomaan erinomaisena sukkeluutena, että Pekkasen puhetta tytöt arvostelivat samoin kuin papin saarnaa, mutta Eeva oli liian kaunis pilkattavaksi, sopivampi oli pitää koko lausetta paljaana leikkinä.
Kyseliä kääntyi Rinta-Kuntin Liisan puoleen, joka istui Eevan vieressä.
"No myönnättekö te oikeaksi että me miehet vaadimme teitä naisiakin osaa ottamaan yhteiskunnallisiin pyrintöihin?"
Liisan posket kävivät punaisiksi, sillä häntä ei ollut paljon puhuteltu ja muutenkin hän oli ujo luonnostaan.
"Ei minua tarvitse teiksi sanoa," hän vastaukseksi vihdoin hymyillen sanoi.
Iva-pyrskytystä syntyi likitienossa, sillä tuo tietysti oli ääretöntä ja naurettavaa tyhmyyttä.[3] Liisa onneksi ei kuitenkaan varmaan tietänyt, että hyrskytys hänen tähtensä syntyi. Eevaakin nauratti kovin, sillä hän oli kuullut jo ennen ja tiesi siis tuon tärkeän säännön, jonka rikkoja ansaitsi niin perinpohjaisen naurun alaiseksi tulla. Enemmän hämille Liisa kuitenkin vaistomaisesti lopulta joutui.
Naurun lakkauttamiseksi, jonka oikeudettomuudesta omatunto soimasi, täytyi tehdä jotain.
"Mikä on kysymyksessä?" kaupanhoitaja niinkuin asiasta tietämätönnä tuli kyselemään.