"Minä vaan…" ja lyseolainen kertoi, mitä hän oli tytöiltä kysellyt heidän velvoittamisestansa yhteiskunnallisiin pyrintöihin osaa ottamaan.
"Jassoo, sinä siis pidät tyttöjä rippituolissa," jatkoi kaupanhoitaja.
"Mitä tytöt sinulle vastaavat?"
"Me emme sano mitään!" Eeva huudahti ja nauroi. Vakavammin lausui perään joku toinen tyttö:
"Me olemme vasta niin vähän tutustuneet tällaisiin, … mutta jahka enemmän tutustumme, niin…"
"Se on totta," myönsi kaupanhoitaja, "me olemme täällä vähän takapajulla."
"Täällä ei ole semmoisia, jotka oikein innolla ottaisivat johtaaksensa edistys-pyrinnöitä," arveli muudan pitäjään pojista.
"Se on kyllä ikävää," sanoi joku herroista.
"Kyllä täällä niin hyviä ollaan kuin muuallakin," muistutti Eeva.
"Tuo Eeva on vasta…" joku toisista tytöistä, joko moittien, taikka ihmetellen Eevan rohkeutta, sanoi.
Heikki Lahtinen oli erään nuoren miehen nimi, joka oli naapuripitäjäästä, varakkaan talollisen poika ja sattumalta tänne saapunut.