Koko illan oli hänen silmänsä, kenties enemmän kuin kenenkään muun, salaisesti vaaninut Eevaa. Nyt ilmaantui hänen mielestään sopiva tilaisuus jotain sanoa.
"Se on oikein, että pidätte oman pitäjäänne puolia, noiden tuossa kannustaessa."
Kun Eeva katsahti Heikkiin tullaksensa vakuutetuksi, että hän oli, puolustaessaan paikkakuntansa mainetta, tehnyt tavattoman viisaasti, koska tuo niin sanoi, niin Heikki joutui tuosta katseesta niin hämille, että oikein täytyi kasvonsa tytön tavalla alaspäin painaa. —
"Alku on tänään nyt pantu edistyspyrinnölle, mutta eläköön nyt vaan innostus!" huudahti lyseolainen Herman.
"Eläköön vaan," sanoi joku poika vakavasti.
"Eläköön vaan… Eläköön vaan…" alkoivat yksi ja toinen ilveilevästi hokea ja sana muuttui lopulta hauskaksi sananparreksi, jota erityisellä äänen painolla matkittiin.
Joku luki yhä, sillä kuulioita oli aina muutamia.
"Pitsiähän sinä vaan Liisa virkkaat, miksi et ompele?" sanoi Eeva lukemisen kestäessä Rinta-Kuntun Liisalle.
"En minä … minä vaan teen tätä."
"Liisalla on vähä-kaunista[4] kangasta," jatkoi Eeva puhetta, hymyillen kääntyen neiti Auroran puoleen. Hymyileminen oli kuitenkin sitä laatua, että oli sangen epäiltävää, josko Eeva todella ajatteli niin kuin sanoi. Liisa ainakin näytti loukkautuvan.