"Älä nyt kovin, kyllä meillä niin on kuin muuallakin talonpojissa, eikä tässä herroja varten ole tietty laittaa… Kuka sitä on ymmärtänyt, että sinua tuollaiset rupeaisivat…"
"Annetaan vehnäsiä kahvin kanssa, ehkä ei välitäkään ruuasta", sanoi
Eeva.
"No niin, kyllähän minä pian laittaisin sellaista tavallista talonpojan ruokaa, mutta et sinä kuitenkaan siihen tyydy, tahtoisit kumminkin herraisemmasti laittaa."
"Kukahan sitä sitten sellaista, saisi hävetä silmänsä täyteen. Pankaa nyt edes sitä kahvia."
Eevan täytyi jo kiirehtiä sulhonsa luokse toiseen kamariin, koska se jo melkein liiankin kauan oli saanut yksin vartoa.
Äidille tuli kova kiire kahvia puuhaamaan. Luonnollisella mielihyvällä hän melkein kuiskaten tuvassa ukolle kertoi että Eevalla on kamarissa sulhanen … oikein vissi, ja että se on sen ison komean Lahtis-Pekan poika.
"Valehtelet", sanoi ukko vakavasti.
"Noo, mene katsomaan. Mihinkäs luulisit mun sellaisella menevän."
"Hm … joutavata, lie lasten touhua."
"Niin … lasten; ei kukaan ainakaan kosinut ole," sanoi äiti ja näytti siitä olevan hyvin mielissään.