"Olenpahan monasti."
"Muistatko Eeva, ajattelitko silloin mitään että kun olisi, niin kuin nyt?"
"Muistan."
"Ajattelitko?"
"Ei sanota."
"Et sinä sitä ajatellut, mutta minä ajattelin."
"Se ei ole totta, sinä et ajatellut sitä, etkä mitään, ei vaikka!" väitteli Eeva riemullisessa innossa.
"Aivan todella."
Eeva vakuutti kuitenkin, ettei hän sitä uskonut. Hän oli tulisessa väittelyn innossa. Mutta nyt johtui taas mieleen, että pitäisi olla jo sitä kahviakin.
"Voi!" hän huudahti, "mitähän se äiti nyt taas hissailee, kun ei tuo sitä kahvia."